Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Tietopankki

Eri aselajien veteraanien kertomuksia

- Ilmatorjunta Suurmäessä

Väinö Illukka

 

Kylmän ja sateisen juhannuksen jälkeisenä päivänä 1944 saavuimme Nurmoilan lentokentälle ja seuraavana yön Tuuloksen sillanpääaseman ohi Vitelen kautta Suurmäki-nimiseen kylään.

Siellä olimme muistini mukaan 2 tai 3 päivää ja noina päivinä oli patterimme toiminnassa hyvin paljon, todella voisi sanoa, konkreettista toimintaa. Ammuimme aivan peräkkäin kaksi maataistelukonetta alas. jotka todella tulivat hienosti. Koneita oli 5. Otimme maaliksi johtokoneen. Ykköstykin kolme laukausta osui johtokoneeseen, joka syttyi palamaan, kaartoi vasempaan ja syöksyi metsään.

Seuraava johtokone maaliksi ja nyt meidän kakkostykkimme ensimmäinen ammus osui ohjaamon taakse. Peräsin irtosi ja koneen osat putosivat eri paikkoihin. Pojat totesivat. että kone oli täydessä pommilastissa. Muistan, että kun me olimme korkealla mäellä ja koneet matalalla, saimme ampua melkein ilman korotuksia. Pojilla oli riemu ylimmillään, niin koomilliselta kuin se nyt jälkeenpäin tuntuukin ajatella.

Siinä kylässä oli meillä torjuntatoimia pommikonelaivueidenkin kanssa.

Erikoisesti on mieleeni jäänyt niissä asemissa olomme viimeinen päivä. Aamulla vartiomies havaitsi etäisyysmittarilla noin 1,5 km päässä pienen taloryhmän luona epäilyttävää liikettä. Jaosjohtajan tehtyä tiedustelun kylää puolustaneen rykmentin komentopaikalle, selvisi, että vihollinen oli varhain aamulla päässyt yllättämään ja valtaamaan kyseisen taloryhmän. Patterimme joutui sitten samana päivänä, lähellä puoltapäivää tositoimiin operaatioon mukaan. Kyseinen taloryhmä yritettiin saada vallattua takaisin. jouduimme suurimpaan suorasuuntausammuntaan, mitä omakohtaisesti koin koko sodan aikana. Ammuimme kaikki rakennukset tuleen ja saimme vihollisen niistä pois. Sen jälkeen yritti jalkaväki vallata kukkulan, jossa taloryhmä sijaitsi, takaisin. 40 mm-tykeillämme olimme koko ajan sitä valtausyritystä tukemassa, mikä muistini mukaan kesti koko iltapäivän. Yritys ei kuitenkaan onnistunut, vaikkakin jalkaväen tappiot olivat suuret.

Heinäkuun 1. tai 2. päivänä läksimme Suurmäen asemista.


--------------------------------------------------------------------------------
Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002, 2014

 

Kertomukset