Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Tietopankki

Eri aselajien veteraanien kertomuksia

- Kun isäni kaatui

Heikki Kuosmanen

 

Sota ei katsonut perheen kokoa

Eeli Oja oli talvisodassa Laatokan koillispuolella. Samalla rintamalla hänen kanssaan oli Saitajoen Erkki Harjunpäästä. Miesten ensimmäinen sotaretki meni hyvin. Molemmat palasivat terveinä Muonioon.

Kun käsky kävi jatkosotaan, Eeli tuli juuri Samuli-pojan kanssa katiskoita katsomasta. Ei ollut kahdeksan lapsen isälle mieluista lähteä uudestaan taisteluun, mutta isänmaa kutsui. Silloin luvattiin miehille, ettei tällä matkalla mene kuin pari viikkoa. Heinäntekoon palataan taas Muonioon.

Raskain askelin Eeli lähti koululle. Pistäytyi vielä kotona, mutta lähdettävä oli kuorma-autolla kohden Sallan taisteluja. Hilja-vaimo ja lapset oli jätettävä. Varmasti isä vilkaisi kaihoten taakseen, kun Muonion kirkon torni häivisi näkyvistä. Parhaat päivät oli eletty rauhanajalla, Muonionjokivarressa, toinen maailma odotti idässä.

Myös Samuli jäi kotiin. Elämä kotirintamalla jatkui, mutta ainaisen pelon ja epävarmuuden keskellä. ”Mie lähin Särkijärvelle nuotanvetoporukkaan, Sandra, Linden, Väisänen ja mie”, kertoo Samuli. ”Olin käynyt pyhänä kotona, mutta maanantaina tuli semmonen vaiva, että piti lähteä kotiin Eskelisen seka-autossa. Rintamalta alkoi kuulua kaatumisia ja tuli haavoittuneita.”

Kun Samuli saapui Muonion tienristeykseen, hän aavisti jotain pahaa. ”Lähin kävelemään. Siinä Jannen portailla Helli kertoi mulle, miten isälle oli käynyt. Se oli kova isku. Lähin polkua pitkin kotia, istuin ja itkin. Pappi oli juuri käynyt kertomassa murheviestin.” Se oli kova suru äidille ja kahdeksalle lapselle. Samuli itse oli toiseksi vanhin ja nuorin, Toini, oli vielä syntymättä. ”Isä tuotiin valkoisessa arkussa”, muistaa Samuli. ”Olin vastaanottamassa, mutta kyllä oli vaikeaa.”

Samassa ryhmässä Ojan veljeksiä oli kolme. Hannes-veli oli paikalla, kun Eeli kaatui, hän otti veljen syliinsä ja sanoi: ”Parempi olis ollu minun kaatua, kun ison perheen isän”. Valinnanvaraa ei annettu. Sota korjasi kenet tahtoi. Samaan aikaan siunattiin Muonion sankarihaudan multiin myös Eelin rintamakaveri, Saitajoen Erkki.

Eeli Oja ei lähtenyt taisteluun valmistautumattomana. Kalle Yliniemi ja Herman Muotka toivat terveiset viimeiseen taisteluun lähdöstä, joka vieläkin lohduttaa omaisia. Samuli muistelee: ”Kun he lähti tähän viimeiseen taisteluun, mihin isä jäi, niin he siinä ennen joi saikkaa. Isä oli liikuttunut, pyytänyt anteeksi ja samalla sanonut, että jos tänne jää, niin miten pärjää ne neljä poikaa.”

Sota kesti vielä Eelin kaatumisen jälkeen vuosia. Kun saksalaiset ajettiin pois Lapista, paloi Ojan perheen koti, koko kylä ja Muonio. Vain kirkko seisoi Jumalan varjeluksesta. Samuli kertaa vielä täytenä miehenä sodan aikaansaannoksia: ”Näin yhden miehen elämä tuhottiin, ensin kuoli itte ja sitten koti poltettiin, äiti ja lapset evakuoitiin Ruotsiin.”

Vuosien jälkeen kuitenkin mies on tyytyväinen, että kaikesta murheesta sekä puutteesta huolimatta perhe pysyi koossa. Sodan raunioille voitiin pystyttää uusi koti.

--------------------------------------------------------------------------------
Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002, 2014

Kertomukset