Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Tietopankki

Valistus- ja tiedotustoiminta sekä propaganda

Talvisota

Vuonna 1934 oli perustettu puolustusministerin alainen Puolustuslaitoksen sanomakeskus tiedottamaan sotaväen tilasta, tapahtumista ja tarpeista. Valtioneuvoston tiedotuskeskus aloitti toimintansa valtakunnallisten tiedotusasioiden hoitamista varten lokakuussa 1939. Puolustusvoimien valmiutta kohotettaessa perustettiin syksyllä 1939 Päämajan propagandaosasto. Divisiooniin määrättiin valistusupseerit. Syksyn 1939:n ylimääräisten harjoitusten eli YH:n aikana oli hyvin merkittävää se, että rajoilla olleille reserviläisille ja varusmiehille lähetettiin valtakunnallisia lehtiä ja heille oli järjestetty runsaasti radiolähetyksiä, joilla säilytettiin yhteys kotiseutuun. Monissa joukoissa ruvettiin toimittamaan omia joukko- osastolehtiä. Myös viihdytystoiminta aloitettiin YH:n aikana. Silloin oli myös aikaa osallistua viihdytystilaisuuksiin.

Jo ennen talvisotaa Neuvostoliitto suuntasi Suomeen radiolla propagandalähetyksiä, joissa se syytti Suomea tekaistuista Neuvostoliitolle vihamielisistä teoista. Suomalaiset eivät lähettäneet Neuvostoliiton vastaista propagandaa, jotta Suomea ei voitaisi syyttää provokatiivisesta toiminnasta. Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen aloitettiin radiopropaganda myös Neuvostoliittoon. Rintamilla käytettiin kaiutin- ja lentolehtispropagandaa. Erityisesti pyrittiin osoittamaan neuvostoliittolaisille sotilaille, kuinka turhaa heidän taistelunsa oli ja kuinka heitä odotti kuolema suomalaisissa lumisissa metsissä. Kohteena olivat myös Neuvostoliiton armeijassa palvelleet vähemmistökansallisuudet, joiden osallistuminen Suomen vastaiseen sotimiseen pyrittiin osoittamaan mielettömäksi. Propagandassa pyrittiin myös tuomaan esille Neuvostoliiton yhteiskunnan ja puna- armeijan epäkohdat, joista Neuvostoliiton oma tiedotusjärjestelmä visusti vaikeni.

Suomalaiset lähettivät propagandaosaston käsittelemiä uutisia myös ulkomaille. Skandinavian maiden lisäksi kohteina olivat erityisesti Yhdysvallat, Iso-Britannia, Saksa, Viro ja Italia. Ulkomaalaisia lehtimiehiä oli Suomessa enimmillään noin 300 ja he välittivät laajasti ja värikkäästi tietoa maailmalle Suomen taistelusta. Syynä lehtimiesten suureen määrään oli kansainvälisten tiedotusvälineiden valmistautuminen Helsingin vuoden 1940 peruuntuneisiin kesäolympialaisiin ja muualla Euroopassa käynnissä olleen sodan hiljaiselo talvella 1939-40. Suomalaisten rintamaelokuvien kuvaamisen mahdollisti erityisesti se, että suomalaiset olivat aloittaneet valmistautumisen olympialaistemme kuvaamiseen ja hankkineet siihen soveltuvaa kalustoa.

Neuvostoliitto lähetti Suomeen radiolla propagandaa erityisesti silloin, kun Lahden yleisradiolähettimet eivät olleet toiminnassa. Rintamajoukkoihin Neuvostoliiton propaganda yritti vaikuttaa lentolehtisillä ja kaiuttimilla. Neuvostoliiton propagandalle oli luonteenomaista tietämättömyys Suomen oloista ja suomalaisten asenteista. Neuvostoliiton propaganda ei saavuttanut sille suunniteltuja tuloksia, vaan se pikemminkin vahvisti suomalaisten taisteluhenkeä.

Sensuuri saatettiin voimaan Suomessa jo talvisodan aikana. Sensuuri ulotettiin lehdistöön, radiolähetyksiin, elokuviin ja postiin. Sensuuritoimintaa johtivat Valtioneuvoston tiedoituskeskus ja Päämajan sensuuritoimisto. Sensuroinnin kohteena olivat esimerkiksi monet ulkopoliittiset aiheet, erilaiset sotasalaisuudet, keskeneräiset operaatiot, joukkojen vahvuudet, sijoitukset ja siirrot, omat tappiot sekä säätiedot. Kirjeistä leikattiin pois salassapidettävät asiat tai ne peitettiin mustalla.

Kotiseudulla saatiin tietoja lehdistöstä ja radiolähetyksistä. Koska tietoja voitiin antaa vain rajoitetusti, oli huhujen leviämiselle otollinen maaperä.

Kokonaisuutena katsoen oli suomalaisten tiedotustoiminta tavisodassa organisaatioltaan vielä verrattain hajanaista. Tiedotusala onnistui kuitenkin yllättävän hyvin erityisesti omaan väestöön kohdistuneessa tiedottamisessa. Mielialojen ohjaaminen onnistui tavallaan jopa liiankin hyvin, sillä talvisodan päättyessä moni ei ymmärtänyt, miksi siinä heille tuntemattomassa vaikeassa sotilaallisessa tilanteessa oli pakko hyväksyä niin raskaat rauhan ehdot.

 

Jatkosota

Välirauhan aikana tiedotus- ja valistustoiminnan organisaatiota kehitettiin talvisodan kokemusten perusteella. Jatkosodan alkuvaiheessa joukkojen ja kotirintaman mieliala oli erinomainen. Odotettiin saatavan Karjala takaisin ja sotilaiden kotiutuvan pian.

Sodan pitkittyminen ja lisääntyvät tappiot aiheuttivat jo muutamien kuukausien kuluttua mielialan laskua. Osittain tästä johtuen uudistettiin jälleen syksyllä 1941 tiedotusalan organisaatiota. Joukkoihin ruvettiin määräämään valistusupseereita, jotka toimivat tässä tehtävässä oman toimensa ohella. Erityisesti asemasotavaiheessa voitiin vapaa-aikaa hyödyntää valistustyössä. Valistusupseerien työ alkoi vähitellen muodostua epäkiitolliseksi, kun rintamajoukkoihin tuli tietoja Saksan jatkuvista tappioista. Mielialaa tuli ylläpitää vaikeuksista huolimatta. Kesällä 1944 valistusupseerit keskittyivät käytännössä kokonaan johtamiseen taistelukentällä, joten valistustoiminta jäi taka-alalle.

Jatkosodan alussa perustettiin 11 tiedotus- eli TK-komppaniaa. Niiden henkilöstö oli rekrytoitu pääasiassa siviilistä. Suurin osa oli lehtien toimittajia tai mainosmiehiä. Osa oli tunnettuja kirjailijoita, kuvataiteilijoita ja radiotoimittajia. Komppanioissa oli sodan alussa yhteensä 339 miestä. Tehtäviä olivat esimerkiksi rintamakirjeenvaihtaja, rintamareportteri, elokuvaaja, valokuvaaja, rintamapiirtäjä, rintamaopas, rintamakuuluttaja ja kuulutustekstin laatija.

Rintamalehdet muodostuivat hyvin tärkeäksi valistustoiminnan muodoksi. Niitä toimittivat sotatoimiyhtymät ja ne jaettiin maksutta joukoille. Ohjeitten mukaan lehdissä piti asia-aiheiden lisäksi olla runsaasti huumoria. Salassa pidettäviä tietoja ei saanut luonnollisesti käsitellä. Tällaisia asioita olivat esimerkiksi joukkojen nimet ja paikkakunnat. Painettujen rintamalehtien lisäsi joukoilla oli runsaasti monistettuja julkaisuja, jotka keskittyivät nimenomaan kyseisen joukon asioiden käsittelyyn ja yhteishengen kohottamiseen.

Puolustusvoimien yhtenä valistustoimintamuotona olivat radiolähetykset. Yleisradion normaaleissa ohjelmissa lähetettiin myös puolustusvoimien ohjelmaa, mutta hyökkäyksen edettyä Itä-Karjalaan aloitettiin myös puolustusvoimien oma radiotoiminta. Tunnetuin oli Äänislinnaan eli Petroskoihin perustettu Aunuksen radio, jonka johtajana toimi radioselostaja Pekka Tiilikainen. Osa ohjelmasta oli Yleisradion ohjelmaa. Oma ohjelma koostui viihdeohjelmista, kevyestä musiikista, hengellisestä ohjelmasta, puheista, pakinoista ja urheiluselostuksista. Mukana oli myös varsinaista valistusohjelmaa. Paikalliselle väestölle esitettiin ohjelmaa karjalan kielellä.

Neuvostoliittoon lähetettiin radiolla venäjänkielistä propagandaa, joka koostui rintamatiedonannoista, sotavankien laatimista artikkeleista sekä otteista ulkomaiden sanomalehdistöstä. Propagandan vaikutus lienee ollut vähäinen, sillä venäläinen mahdollinen kuulijakunta oli hyvin suppea.

Asemasodan aikana harjoitettiin sekä kaiutinpropagandaa että lentolehtisten levitystä lentokoneilla, progandakranaateilla ja partioilla. Kaiuttimia oli rintamilla enimmillään yli 50.

Kaiutinmiehiä ei aina katsottu suopeasti, sillä kaiuttimien käyttö aiheutti usein vihollisen voimakkaan tulikeskityksen kaiuttimen lähimaastoon.

Ennen jatkosodan alkua sensuurista vastasi Valtion tiedoituslaitos. Sodan sytyttyä puolustusvoimien sensuuritoiminta keskitettiin Päämajan sensuuritoimistolle. Tämän alaisuudessa oli esimerkiksi kirjesensuuria varten vuonna 1942 11 tarkastustoimistoa ja niissä 121 henkilöä. Varsinaisen sensuroinnin lisäksi kirjesensuurin kautta saatiin arvokkaita tietoja joukkojen mielialasta. Kirjeissä kotiin tai ystävilleen miehet kertoivat kaunistelematta ajatuksiaan. Merkittävistä mielialaan vaikuttaneita seikoista annettiin tiedot kyseisten joukkojen komentajille mahdollisia toimenpiteitä varten.

Viihdytystoiminta sai jatkosodan kestäessä yhä suuremman merkityksen. Aluksi lähetettiin joukoille erilaista viihdytysmateriaalia, kuten miljoonia postikortteja, parisataatuhatta laulukirjaa, kirjallisuutta, radioita, aikakauslehtiä, soittovälineitä, ajanvietepelejä, urheiluvälineitä, makeisia ja tupakkaa.

Asemasodan aikana kehitettiin joukkojen harrastustoimintaa. Erityisen tärkeä merkitys oli puhdetöillä, jotka pyrittiin ohjaamaan mahdollisimman hyödyllisiin kohteisiin.

Puhdetöiden edistämiseksi järjestettiin kilpailuja ja näyttelyjä. Puhdetöiden myyntiä varten perustettiin Lotta-Svärd-järjestön johdolla oma organisaationsa. Myyntivoitot jaettiin siten, että kolmannes luovutettiin viihdytystoimintaan, kolmannes Sotainvalidien Veljesliitolle ja kolmannes Lotta-Svärd-järjestölle.

Joukkojen omatoimista musiikki- ja taideharrastusta tuettiin monella tavoin. Vuoden 1942 lopulla joukoissa olikin jo 171 orkesteria ja 203 kuoroa.

Kotiseudulta sotatoimialueelle suuntautuneet viihdytyskiertueet keskitettiin tapahtuvaksi Puolustusvoimien viihdytystoimiston kautta. Kiertueiden runkona olivat asevelvolliset taiteilijat, jotka oli komennettu viihdytystoimistoon. Heidän lisäkseen toimintaan osallistui lukuisia siviilitaiteilijoita. Viihdytystoiminnassa oli enimmillään samanaikaisesti 20-30 kiertuetta, jotka olivat jatkuvasti liikkeellä rintamalla. Tavallisia olivat 5-7 hengen esiintyjäryhmät. Erityisen suosittuja olivat kiertueet, joissa esiintyi hyviä lausujia, pakinoitsijoita, taikureita, taitovoimistelijoita, musiikkinumeroiden esittäjiä ja tanssijoita. Kesäisin kiertueet esiintyivät yleensä ulkona. Koska etulinjan korsuissa ja teltoissa esiintyminen oli vaikeaa, rakennettiin asemasodan aikana rintamalinjojen taakse valistusparakkeja.

Teatteritoiminta sai alkunsa joukkojen omasta aloitteesta. Asemasodan aikana toimi lopulta kuusi kiinteää sotateatteria sekä useita kiertäviä rintamateattereita. Sotateattereilla oli palkattua siviilihenkilökuntaa ja teattereihin komennettuja asevelvollisia. Joukoissa oli lisäksi näytelmäkerhoja.

Suomen Tivoli aloitti toimintansa Itä-Karjalassa Karhumäessä kevättalvella 1942. Tivoli oli hyvin suosittu ja siinä oli tanssiteatteri, näytösteltta, ulkoilmaesityksiä ja pieni sirkus.

Jatkosodan aikana järjestettiin Helsingin messuhallissa yli 100 asemiesiltaa. Ne muodostivat merkittävän osan sotaa käyvän kansan mielialaa kohottavasta toiminnasta. Messuhalli oli jokaisessa asemiesillassa täynnä yleisöä. Illat radioitiin koko kansalle suorina puolentoista tunnin mittaisina lähetyksinä. Esiintyjinä oli huippumuusikoita, näyttelijöitä ja muita viihdetaiteilijoita. Mukana oli myös ulkomaalaisia esiintyjiä. Asemiesiltojen runko muistutti suuresti entisaikojen iltamia, joissa isänmaallisen ja humoristisen puheen lisäksi esitettiin isänmaallista ja viihteellistä musiikkia. Yleisö osallistui iltojen ohjelmaan yhteislaulujen merkeissä.

Viihdytystoimintaan osallistui sotiemme aikana kaikki sen toimintamuodot huomioon ottaen tuhansia henkilöitä. Toimintaan liittyivät lisäksi kotiseudun edustajien käynnit rintamajoukoissa. Viihdytysalan toimilla oli suuri merkitys joukkojen mielialan ylläpidossa.