Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Itsenäistymisen vuodet

Punakaartit ja suojeluskunnat

Venäjällä maaliskuussa 1917 tapahtuneen vallankumouksen levittyä myös Suomeen tarvittiin maassamme uusia järjestyksestä vastaavia joukkoja. Poliisi oli keisarin tukijana lakkautettu ja maassamme ei ollut omaa sotaväkeä. Järjestyksen ylläpitotehtävät oli tilapäisesti siirretty niin sanotuille kunnallisille miliiseille. Järjestyksen ylläpito oli kuitenkin edelleen suuri ongelma.

Vallankumouksen aiheuttama sekava tilanne, Venäjältä saatu esimerkki sekä tarve pitää yllä järjestystä olivat perustana ensimmäisten vuoden 1905 mallin mukaisten punakaartien perustamiseen työväestön keskuudessa jo maaliskuussa 1917. Kaarteja muodostettiin seuraavina kuukausina myös elintarvikkeiden pakko-ottoihin ja varastojen vartiointiin, lakkovahtitehtäviin sekä mielenosoitusten järjestyksenpitoon. Punakaartit osallistuivat myös eduskunnan painostamiseen.

Vuoden 1917 punakaartit olivat ennen kaikkea luokkataistelukaarteja. Työväki perusti niitä luokkaetujensa ajamiseksi. Aluksi suurin osa kaartilaisista ei ollut valmis aseelliseen taisteluun. Tarkoitus oli ottaa valta asutuskeskuksissa, minkä jälkeen porvarillisen vallan uskottiin romahtavan.

Punakaarteja perustettiin ympäri maan ja niissä oli lokakuussa 1917 jo 30 000 henkilöä. Määrä pieneni kuitenkin seuraavaan tammikuuhun mennessä 25 000:een.

Suojeluskuntien perustaminen alkoi myös maaliskuussa 1917. Niihin liittyi sekä kaupungeissa että maaseudulla henkilöitä eri yhteiskuntapiireistä, vähän kuitenkin varsinaisesta työväestöstä. Tavoitteena suojeluskunnilla oli pääasiassa oman turvallisuuden takaaminen. Vasta myöhemmin suojeluskunnille tuli merkittävä asema itsenäisyyspolitiikan tukena. Jotkut suojeluskunnat perustettiin suoranaisesti paikallisen punakaartin vastapainoksi. Seuraavien kuukausien aikana suojeluskuntien ja punakaartien vastakohtaisuus alkoi ilmetä yhä selvemmin. Eräissä elintarvikemellakoissa ja työtaisteluissa nämä kaksi kaartia olivat ensimmäisen kerran eri puolilla. Asemaansa vahvistaakseen kumpikin kaarti pyrki hankkimaan aseita. Sekä punakaarteilla että suojeluskunnilla oli tammikuun alussa 1918 noin 10 000 kivääriä. Suojeluskuntien vahvuus kasvoi samassa kuussa jo 40 000 mieheen.

Syksyllä 1917 asenteet punakaartien ja suojeluskuntien välillä jyrkkenivät nopeasti. Alun perin lähinnä järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitoon pyrkineiden järjestöjen vastakkaisuus viitoitti osaltaan tietä tammikuussa 1918 alkaneeseen vapaussota-kansalaissotaan.