Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Maanpuolustus

Hyökkäysvaihe

Jatkosodan alun pariviikkoisen puolustusvaiheen jälkeen Suomen sodanpäämääräksi muotoutui talvisodassa menetettyjen alueiden takaisinvaltaus. Talvisodan vääryys oli korjattava. Tästä vallitsi maassamme laaja yhteisymmärrys. Joukkoja keskitettäessä rintamalle tervehtivät ihmiset sotilaita kylissä ja rautatieasemilla: ”Tuokaa Karjala takaisin”.  

Suomalaisten hyökkäys ajoitettiin saksalaisten hyökkäyksen etenemiseen Baltiassa. Hyökkäys aloitettiin 10.7.1941 Laatokan koillispuolelta. Suomalaiset valtasivat Sortavalan elokuun puolivälissä. Myöhemmin Karjalan kannaksen suunnalla aloitetulla hyökkäyksellä vallattiin Käkisalmi 21.8. ja Viipuri 30.8. Suomen siniristilippu liehui jälleen Viipurin linnan tornissa. Suuri sotasaalis saatiin Viipurin eteläpuolella Porlammen motista.

Laatokan pohjoispuolella hyökkäystä jatkettiin Syvärille, Petroskoihin eli Äänislinnaan, Karhumäkeen ja Poventsaan. Aikaisempi laaja yksimielisyys rakoili muutamissa joukko-osastoissa ylitettäessä vanha Suomen ja Neuvostoliiton välinen raja. Kaikki eivät heti hyväksyneet tunkeutumista Neuvostoliiton alueelle. Tällä tilapäisellä ilmiöllä ei ollut sotatoimien kannalta merkitystä.

Pohjois-Suomessa olleet saksalaiset joukot, joiden vahvuus oli lopulta yli 200 000 miestä, vastasivat sotatoimista Kajaanin ja Jäämeren välillä. Tämä mahdollisti suomalaisten joukkojen keskittämisen eteläisemmille painopistealueille. Saksalaisilla joukoilla oli hyökkäystehtävä Murmanskin valtaamiseksi ja sieltä etelään johtavan radan katkaisemiseksi. Ne eivät kuitenkaan päässeet tavoitteisiinsa. Saksalaiset joukot, joista suuri osa oli perustettu Itävallassa, soveltuivat aluksi varustukseltaan ja koulutukseltaan huonosti Pohjois-Suomen metsäiseen ja vähäteiseen maastoon sekä Lapin tunturialueille. Myöhemmin näiden joukkojen taistelukyky parani olennaisesti. Jatkosodan aikana saksalaiset elvyttivät Pohjois-Suomen elinkeinoelämää tarjoamalla runsaasti työpaikkoja ja ansiomahdollisuuksia paikalliselle väestölle sekä myös etelästä työnhakuun tulleille. Saksalaisten sotilaiden käytös suomalaista siviiliväestöä kohtaan oli koko jatkosodan ajan yleensä esimerkillistä.

Joulukuun 1941 loppuun mennessä suomalaiset olivat saavuttaneet ne asemat, joiden katsottiin takaavan maalle riittävän turvavyöhykkeen suursodan vielä jatkuessa. Karjalan kannaksella pysähdyttiin Leningradin uloimman puolustuslinjan tasalle ja Itä-Karjalassa linjalle Syväri-Ääninen-Maaselän kannas-Rukajärvi. Tavoite määräytyi puhtaasti sotilaallisten näkökohtien perusteella. Esimerkiksi suppeassa piirissä eläneet Suur-Suomi-ajatukset eivät sotilaita kiinnostaneet. Suomalaiset joukot eivät hyökänneet missään vaiheessa Leningradia vastaan ja lentäjillä oli ehdoton kielto lentää Leningradin alueelle.