Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Siviiliväestö

Siviiliväestön kertomuksia

- Nuorisoa 1800-luvun lopulla

kauppatori1

Työväen Muistitietotoimikunnan kokoelmat, Työväenarkisto
Mooses Lehtinen s. 1878

 

Palvelusväen ja päivätyöläisten palkat olivat 1880-1890 luvulla seuraavat: renkien palkka 100 - 150 mk vuodessa, asunto ja ruoka talosta sekä luontoisetuina kaksi paria saappaita ja sukkia.

Naisten rahapalkka 50 - 55 mk vuodessa, pari kenkiä ja sukat, muutama kyynärä lakana- tai paitakangasta ja kapan kylvöön tarvittava maa-ala pellavan kasvattamiseen. Siemen annettiin ja kylväminen toimitettiin talon puolesta maksutta. Sadonkorjuusta huolehti palvelija ja tämä toimitettiin tavallisesti talkootyönä sunnuntaisin iltapäivällä. Päivätyöläisen palkka heinän- ja elonkorjuun aikana talon ruoassa oli kappa ruista päivässä. Sen hinta noteerattiin 50 penniksi. Talvisin, pimeänä vuoden aikana, palkka oli vieläkin alempi. Olin talossa päiväläisenä 16-vuotiaana ja sain palkkaa 35 penniä päivässä ja muonan.

Vapaa-aikoja ei palvelusväellä paljon ollut, paitsi pyhäpäivät. Tallirenki ja navettapalvelijat olivat silloin sidottuja työhönsä. Sunnuntain vietto pyrittiin pyhittämään ja varsinkin aamupäivä kirkonmenojen ajaksi. Rasvanahkaiset saappaat ja kengät oli rasvattava pyhää edeltäneinä päivinä.

Nuorison vapaa-ajan harrastukset keskittyivät siihen, että käytiin talojen pirteissä (renkituvissa). Näin tehtiin varsinkin silloin kun oli useampi peräkkäinen pyhä. Kun parempaakaan harrastusta ei ollut, piirrettiin liidulla lattialle 8-ruutuinen neliö (sarka), jokaisen sivun keskikohdalle puoliympyrä. Neliöt ja puoliympyrät luokiteltiin eri arvoisiksi. Ylimmäinen puoliympyrä oli 400, oikeanpuoleinen 300, vasemmanpuolinen 200 ja alimmainen 100. Tavoitteeksi otettiin joku määrä ja sen ensiksi saavuttanut voitti pelissä olleen panoksen. Heittovälineenä oli 10-pennin lantti, jota heitettiin 6-7 metrin etäisyydestä. Pelin päätyttyä liituviivat jäivät lattialle, eivät isännät puhdistusta vaatineet, vaikka joskus näyttivätkin kiukkuisia silmiä.

Naisten valmistaessa syksyisin maltaita saunassa, kylän pojat kokoontuivat sinne. Saunan pesässä paistettiin perunia (paistikkaita). Kahvia tietysti tarjottiin saunaan saapuneille kuokkavieraille. Maltaiden tekijöistä tavallisesti kaksi kävi vuorotellen parvella liikuttamassa maltaita, etteivät päässeet häältymään (happanemaan). Väliajat lokoiltiin (maattiin) lattialla olkien päällä ja yleensä kävi niin, että kumpikin maltaiden tekijä löysi saapasparin viereltään. Vasta aamun koittaessa saapaspari hävisi. Mikään harvinaisuus ei ollut, että näistä maltaiden tekijäin apulaisista tuli loppuiäksi vieruskumppanit.
Kun saatiin tietää jossakin talossa leivottavan, mikä yleensä tapahtui illalla ja yöllä, mentiin talolle joukolla ja joskus toisen pitäjän puolellekin. Hapanta taikinaa, palat, jotka reijän teosta tulivat sarvella irrotetuiksi, syötiin. Kilpailtiin, kuka saa kokonaan taikinanpalan niellyksi. Toisinaan kylän pojat osallistuivat leipomiseen ja auttoivat leipien kannossa, niitä lautojen päälle nousemaan pantaessa.

Joulusta loppiaiseen käytiin kylässä ja järjestettiin erilaisia leikkejä jouluksi tupaan tuotujen olkien päällä, kuten väkikapulan ja sormikoukun vetoa sekä jalkakamppeja. Muijan vaihto oli sisua kysyvää hommaa. Poika valitsi kumppanikseen tytön istuen seinustalla olevalle pitkälle penkille. Jos toinen poika ei halunnut luovuttaa tyttöä, asia ratkaistiin siten, että oljista tehdyllä patukalla hakattiin poikaa kämmenelle siksi kunnes ”sussut” olivat tulleet vaihdetuiksi. Jotkut pojat olivat pelisäännön vastaisesti panneet patukan sisään esim. rautanaulan. Sillä kun muutaman kerran löi kämmenen pohjaan, niin se rupesi turpoamaan. Sisukas poika ei kuitenkaan tytöstään luopunut. Sellaisen patukan käyttäjä sai koko sakin paheksumisen.
Tanssiaisia järjestettiin talvisaikaan talojen tupiin ja kesäisin riiheen (luoaan), huone, jossa vilja puitiin ja puhdistettiin (viskuroitiin), muitakin tanssipaikkoja oli. Pelimannina oli joku kylän poika ja joskus vieraastakin kylästä. Kun oltiin anteliaalla päällä, koottiin soittajalle pieni kolehti.

Pääsiäiseksi tehtiin talojen hakatarhaan (talon edustalla oleva alue, jossa pienennettiin metsästä tuodut halot ja oksat, joista tuli lantaa peltoja varten) kelakeinu ja vajan orteen kiinnitettävä nk. reisikeinu. Niissä keinutettiin tyttöjä. Kelakeinussa oli kummassakin päässä pieni keinu. Kehys, johon ne oli kiinnitetty, oli noin 4-5 metrin korkuinen. Kun kummassakin keinussa oli tyttö ja poika, keinu pantiin pyörimään, aluksi toisten avustuksella. Raskaampi painoi kevyemmän ylös, mikä aiheutti tyttöjen pelonsekaisen kirkumisen, vaikka se samalla tuntui lystiltä (hauskalta). Pääsiäisen ajanviettoon kuului hypinlautahyppy samoissa tarhoissa. Tämä suoritettiin siten, että hakojen hakkuutukin päälle asetettiin poikittain noin viisi metriä pitkä vahva lauta ja sen sivuille kumpaankin päähän eri puolelle pitkä sileä seiväs, josta pidettiin kiinni, ettei lennossa pudottu laudan kohdalta. Hyppääjinä oli luonnollisesti tyttö ja poika. Kun lauta oli joustava, saattoi poika potkaista tytöt kolmenkin metrin korkeuteen. Keinumiseen kyllästyttyä, ryhdyttiin lyömään klootua. Klootu, noin sentin mittainen pyöreä puupala, toisesta päästä teräväksi veistetty, asetettiin laudalle, jonka pää oli hieman koholla (ylhäällä). Tästä se lähetettiin lentoon heittämällä n. 10-15 metrin etäisyydestä noin 80 sentin mittaisella mailalla. Tavoitteena oli saada klootu lentämään mahdollisimman kauas.

Helatorstaina, helluntaina ja juhannuksena kokoonnuttiin kedoille ja tasaisille kallioille kokkoa polttamaan ja piirileikkimään yhteislaulun tahdissa. Keskikesän sunnuntai-iltoina kokoonnuttiin jokien yli lautoille ja silloille.


Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002, 2013

Kertomukset