Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Siviiliväestö

Siviiliväestön kertomuksia

- Talvisotaa syrjäkylässä

Paavo Mäntyniemi

 

Elettiin joulukuuta 1939 ja meille Viljakkalan nuorille suojeluskuntalaisille sekä muille kotirintaman miehille määrättiin siltavartiointi. Kotikylässä on sadan metrin pituinen kivisilta, joka yhdistää vesistön molemmilla puolilla asuvat ja on siis kulkuväylänä korvaamaton.

 Viranomaiset pelkäsivät tuolloin vihollisen lentokoneista pudotettavien desanttien mahdollisesti yrittävän sillan räjäyttämistä. Sen takia Karhen sillalle määrättiin ympärivuorokautinen parivartio. Joillakin oli aseena kivääri, toisilla jokin metsästysase. Meitä suojeluskuntalaisia oli niin vähän, että toisella vartiomiehellä saattoi olla ikää yli 70 vuottakin. Joillakin vartiomiehillä ei ollut koskaan asetta eivätkä he olisi osanneet asetta käyttääkään.

Vartiossa kuitenkin oltiin. Me suojeluskuntapojat asuimme sillan lähellä olevassa koulussa. Lapsiltahan koulu oli lopetettu sodan ajaksi ja meille se sopi hyvin vartiotuvaksi, jonne lotat järjestivät ruokahuollon.

Kiire meillä oli. Vartiointi jouduttiin päivällä usein jättämään vanhempien huoleksi, kun kiersimme talosta taloon keräämässä armeijalle piikkilankaa, hevosloimia, rekiä ja heiniä. Vapaaehtoiskeräyksinä tuli villasukkia, lapasia ja villapaitoja. Suojeluskuntapoikien piti myös viedä työvelvollisuusmääräykset niille alle 50-vuotisille, jotka lähtivät rakentamaan puolustuslinjoja varsinaisten rintamalinjojen taakse. Näiden tehtävien vuoksi siltavartio oli joskus päivisin perin vanhojen ja heikosti aseistettujen miesten varassa. Mitään ei onneksi tapahtunut. Jos epäilyttävä kulkija kohdattiin, piti selvittää asianomaisen nimi ja matkan kohde.

Karhejärvelle laskeutui talvisodan aikana lentokone, jossa oli vain yksi mies. Paikalliset ihmiset lähtivät katsomaan, mutta kone nousikin taas ilmaan. Selvittämättä jäi, oliko se vihollisen eksynyt tiedustelukone vai mikä, kun keskusteluyhteyttä lentäjään ei saatu.

Nähtiinpä Karhenkylässä talvisodan aikana pieni ilmataistelukin. Suomalainen hävittäjä ajoi takaa venäläisiä pommikoneita ja yksi pommikone pudotti muutaman pommin ilmeisesti painoa vähentääkseen ja päästäkseen nopeammin karkuun. Pommiluukut avattiin Karhejärven yllä ja pommin putosivat noin puolen kilometrin päähän rannasta. Pommeista yksi nostettiin armeijan voimin ylös 1980-luvulla. Se ei ollut räjähtänyt, eivätkä myöskään muut järveen pudotetut.

Talvisodan aikana muuan 13-vuotias poika oli saanut kiväärin käsiinsä ja ampui kohti venäläistä laivuetta. Liekö johonkin osunut, kun lentokoneesta ammuttiin konekiväärillä takaisin. Ei sentään osunut poikaan, mutta perunakellarin kattopäreitten päältä lensi lähes metrinen lumikerros pois.

Pirkanmaan sotaveteraanien joulu 1994
--------------------------------------------------------------------------------
Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002

Kertomukset