Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Siviiliväestö

Siviiliväestön kertomuksia

- Vierestä vietiin

Vihkipuku repussa evakkoon

Hannele Havas, Impi Koivulehdon haastattelu, kuvat: Impi Koivulehto.

 

IImpi Koivulehto kävi alle 17-vuotiaana lottien lääkintäkurssin.

Sitten suojeluskunta pyysi häntä ilmoittautumaan Viipuriin viestikurssille, jossa koulutettiin lottia ilmavalvontatehtäviin. Kun tytön kurssittamiseen tarvittiin vanhempien lupa, äiti ja isä tekivät palvelusta vuonna 1937 kolmivuotisen sopimuksen.

Lotat poseeraavat valvontatorninsa juurella Valkjärven ja Muolaan rajamaisemissa kesällä 1943. Vasemmalta: Martta Kaukinen, Helena Kytönen, Impi Koivulehto (os. Konttori) ja Salli Knuuttila.

Viipurista Valkjärvelle 

- Sain kutsun ylimääräisiin kertausharjoituksiin viides lokakuuta 1939. Mistä silloin oli kysymys, oli jo tiedossa. Valkjärvihän oli varuskuntapaikkakunta, ja kesällä vapautetut asevelvollisetkin oli kaikki kutsuttu reserviin, Impi Koivulehto muistelee kohtalokkaita hetkiä kuusikymmentä vuotta sitten.

Koivulehdon työpaikkana oli Valkjärven kasarmin voimalaitoksen torni, jossa ilmavalvontatehtäviin koulutetut lotat huolehtivat viestien vastaanottamisesta ja välittivät niitä eteenpäin. Matkaa valtakunnan rajalle oli 12 kilometriä.

- Olin voimalaitoksen tornissa YH:n ajan. Sinä aamuna, kun sota syttyi, olin päässyt vartiosta neljän aikaan aamuyöstä ja menin nukkumaan. Kun minut sitten herätettiin, sanottiin, että sota on syttynyt.

Äyräpään kirkon tornista Antreaan

Talvisodan alkamispäivänä tornin iv-lotat saivat puolen päivän aikaan käskyn lähteä kiertämään polkupyörillä kohti Oravaniemeä, josta auto nouti heidät Äyräpään kirkolle.

- Toinen työpaikkani oli Äyräpään kirkon torni. Tilanne muuttui kuitenkin pian sellaiseksi, ettei naisia enää voitu pitää tornissa. Ilmavalvonta-asema jaettiin, ja minä sekä eräs toinen lotta jouduimme lähtemään Antreaan ilmavalvontakeskukseen, jossa olimme talvisodan loppuun saakka.

Ilmavalvontatehtävät vaativat ennen kaikkea tarkkuutta ja nopeutta. Työ oli pääasiassa puhelinpäivystystä, jossa niin sanottuna hätä-iv:nä annettu viesti katkaisi aina muut puhelut. Jos viholliskone tai mitä tahansa liikettä havaittiin rajalla, tieto annettiin eteenpäin.

Läheltä piti Kouvolan asemalla

Pommikoneet lensivät iv-lotan näköpiirissä kaiken aikaa, mutta pahimpaan talvisodan pinteeseen Impi Koivulehto sanoo joutuneensa paluumatkalla lomalta, jonka aikana hän kävi tervehtimässä Ypäjälle evakuoituja vanhempiaan. Elettiin vaiheita, jolloin Viipurin evakuointi alkoi, rautatieasemia pommitettiin ja junat joutuivat pysähtelemään. Monen vaiheen kautta Impi Koivulehto pääsi viimein Antreaan, kolmisen vuorokautta myöhässä.

- Kouvolan asemalla ilmoitettiin, että matkustajien on koottava tavaransa ja mentävä sirpalesuojaan. Junassa oli paljon nuoria koulutettuja miehiä menossa itärajalle. Hetken kuluttua tuli täysosuma, ja 18 ihmistä kuoli tukehtumalla pommisuojaan. Minä jäin henkiin, koska olin lähellä oviaukkoa ja ovi murtui räjähdyksen vaikutuksesta.

Desantti vei lotan

Koivulehto palveli Antreassa talvisodan loppuun saakka. Sen jälkeen hän ehti toimia iv-lottana Keuruulla sekä sotasairaalassa, kunnes päästiin taas takaisin Kannakselle. Äiti ja veljet olivat jo siirtyneet kotiseuduille, jonne Impi Koivulehtokin palasi jatkaen edelleen työskentelyään iv-tehtävissä.

Jatkosotaan lähti perheestä ensin vanhin veli ja sitten Impi, joka kutsuttiin jälleen ylimääräisiin kertausharjoituksiin.

- Äitienpäivänä vuonna 1942 sain parin kuukauden loman, ja sitten kutsuttiin takaisin armeijan palvelukseen tuttuihin viestitehtäviin.

Valvontapaikkana oli nyt torni ison kallion päällä metsässä, paikka, johon liittyy yksi sota-ajan monista episodeista: - Vähän ennen minun tuloani desantti oli vienyt sieltä lotan. Sen jälkeen torni oli talvella muutaman kuukauden tyhjillään, mutta sitten toiminta taas alkoi.

Jalkapatikassa evakkoon

- Kesällä 1942 menin synnyinkotiini ja pari vuorokautta myöhemmin tapasin siellä nykyisen mieheni. Olin saanut vihkiloman juhannukseksi 1944, mutta sodankäynnin voimistuessa häitä jouduttiin lykkäämään. En enää palannut armeijan palvelukseen, minun sotani päättyi tuohon juhannukseen.

- Sodan loppuvaiheet olivat kauheaa aikaa. Taistelukoneita oli ihan mahdottomasti, kuin suuria lintuparvia. Koneet ampuivat suoraan mitä tahansa maassa liikkuvaa. Kotipihaankin osui pommeja, mutta talo säästyi.

Impi Koivulehto lähti veljensä kanssa viemään hevosta ja karjaa kohti Pieksämäkeä - jalkapatikassa. Matkaa kertyi satoja kilometrejä, ja vasta parikymmentä kilometriä ennen Pieksämäkeä saatiin käyttöön avovaunut. Karja, hevonen ja Impi matkasivat tavarajunalla Mänttään, jossa kuultiin, että vanhemmat ovat Jämsässä.

Kyllä kannatti survoa tämä vihkipuku reppuun. Impi Konttori vihittiin kapteeni Osvald Kalevi Koivulehdon kanssa Lempäälässä 7. heinäkuuta 1944

 Valkopukuinen ilmestys 
Vihkipuku oli tilattu Sortavalasta, ja se tuli Valkjärvelle viimeisen postin mukana. Puku sai kulkea repussa evakkotaipaleelle. - Sovitin pukua aina tilaisuuden tullen yöpaikoissa, jos se vain oli mahdollista. Yöpyessämme Juvalla muistan talon emännän lyöneen käsiä yhteen ja päivitelleen valkopukuista ilmestystä. ”Onko Herran enkeli tullut kamariimme?!”

- Koko aikana en ollut kuullut sulhasestani sanaakaan.

Perillä olin juuri hakenut kuulutustodistuksen kirkkoherranvirastosta, kun Jämsän poliisista soitettiin ja käskettiin mennä kiireesti Tampereelle: sulhanen oli saanut kolmen vuorokauden vihkiloman.

Oriveden Sanomat nro 94/1989

--------------------------------------------------------------------------------

Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002, 2014

Kertomukset