Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Siviiliväestö

Siviiliväestön kertomuksia

- Salainen työ sota-ajan Sortavalassa

Anni Haanpää

 

Helmikuun 5. päivänä 1942 lähdin kotoani Keski-Suomen Karstulasta taskussani paikallisen Lotta Svärd -yhdistyksen puheenjohtajalta saamani littera, jossa määräasemaksi oli merkitty Sortavala. Samana aamuna hän oli sen tuonut ja kehottanut lähtemään mikäli mahdollista heti. Ja tässä olin. Äiti oli saattamassa ja toivotti matkalleni Korkeimman siunausta. Olin täynnä jännitystä, ja pelkoakin, noustessani linja-autoon, joka veisi minut Myllymäen asemalle. Syytä arkuuteni oli kylliksi: en ollut eläessäni junaa edes nähnyt - nyt minun piti matkustaa sillä johonkin tuntemattomaan Laatokan rannan kaupunkiin, ja kaiken kukkuraksi työhön, josta en ollut saanut minkäänlaista tietoa.

Lue lisää...

- Muisteloita sotatoimialueelta, asemasota

Sirkka-Liisa Unkila os. Mustonen

 

 

Koulunkäynti aloitettiin vasta marraskuussa seurakunnan rukoushuoneella pari kertaa viikossa, sillä kaupungin kaikki kolme oppikoulua olivat sotasairaaloina tai muussa sotilaallisessa käytössä. Joulun jälkeen talvella -42 pääsimme omaan kouluun, sillä se oli yksityinen.

Lue lisää...

- Haavoittuneita hevosia hoitamassa

Lyyli Lempinen

 

Olen syntynyt Kivennavan Vuotteen kylässä; kotini oli 14 kilometrin päässä Rajajoelta. Syksyllä 1939 kaikki kolme veljeäni olivat YH:ssa, kolme sisartani ja minä jo poissa kotoa kukin omilla suunnillamme. Kotona olivat vain vanhemmat ja yksi sisaruksistani. Kun neuvostojoukot hyökkäsivät rajan yli marraskuun viimeisenä päivänä ja ensimmäinen kranaatti pamahti kylään, sen väen oli suinpäin lähdettävä pakoon. Kotonani päästettiin lehmät navetasta irti, rekeen haalittiin tavaroita mitä ehdittiin, varsa sidottiin kulkemaan reen jäljessä, ja niin liityttiin pakenevaan evakkojoukkoon.

Lue lisää...

"Linja-autossa on tunnelmaa"

Ilpo Nurmi, Anna-Greta Aholan tekstin mukaan

 

Otsikko on kokkolalaisen Anna-Greta Aholan (Indola) kirjoituksesta, joka on julkaistu Etelä-Pohjanmaan Rintamanaisten lehdessä Harmaa Nuoruus. Se on tosikertomus Syväriltä Uutujärven ja Voimalaitoksen maisemista.

Lue lisää...

Kertomukset