Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Siviiliväestö

Siviiliväestön kertomuksia

- Sotien jälkeinen aika

Moilanen, Veikko Armas

Sodan kielteisistä vaikutuksista on mainittava kodin jääminen luovutetulle alueelle ja siirtolaiseksi joutuminen. Haavoituin sodassa kahdesti, korvauksien saaminen ei onnistunut. Asunnoista oli puutetta ja vakinaista työpaikkaa ei aluksi löytynyt.

Kävin varastonhoitajan kurssin ja öljyvahinkojen torjuntakurssin. Olin työssä Sotateknillisellä varikolla ja Poltto- ja voiteluainevarikolla (AseV I).

Mentyäni naimisiin 1. 12.1946 tuli elämääni enemmän sisältöä, mutta asunnon löytäminen vaikeutui entisestään. Merkittävä työ oli uudisasuintilan perustaminen ja rakennusten rakentaminen Pulkkilan Vornaan. Työ oli raskasta. Vuonna 1948 tuli halla ja koko sato paleltui.

Työsuhteitteni vuoksi olen jäsenenä Valtion Työntekijäin Liitossa ja Valtion Virkamiesliitossa. Veteraanitoimintaani liittyvät Sotainvalidien Veljesliitto, Rintamiesveteraanien Liitto ja Suomen Sotaveteraanien liitto.

Sotakokemuksien muisteleminen oli useiden vuosien ajan mahdollista vain omassa mielessä. Oikeuksiamme perätessämme saimme vastaukseksi: "Mitäs sinne menitte!" Lopulta saimme yhteydet aseveljiin ja saatoimme kokoontua sodanaikaisen yksikön puitteissa vaimoinemme. Olemme tavanneet vuosittain eri puolilla Suomea. Näin olemme voineet jakaa kohtaloitamme nyt jo neljännesvuosisadan. Myös rykmenttimme vuosipäivillä on ollut paljon osanottajia. Yhteenkuuluvuuden tunne on mieltä ylentävää.

Sotavammojani sain hoitaa omalla kustannuksellani melkein kaksikymmentä vuotta ennen kuin Tapaturmavirasto teki myönteisen päätöksen. Varsinkin raskaat maa- ja metsätyöt tuntuivat vammojen vuoksi joskus ylivoimaisilta.

Lopuksi pari esimerkkiä yksinäisten veteraanien vaikeuksista siviilielämään siirryttäessä.

Suru ei tullut puseroon

Tapahtui Siikajoen perkaustyömaalla Paavolan kunnassa talvella 1949. Kerrottiin, että työmaalla on mies, joka tekee töitä hullun lailla. Menin kerran katsomaan tuota ihmettä aivan läheltä. Huomasin paljaan ihon vilahtelevan hänen housujensa alta. "Eikö sulla ole mitään tuolla housujen alla?", kysäisin. "Ei", sanoi mies. Kun en uskonut, hän laski housunsa alas: alusvaatteita ei tosiaankaan ollut. Arvokkaimmat ruumiinosat oli suojattu paperilla. Mies läväytti vielä puseronsa auki: ei ollut aluspaitaakaan! Sanoi vielä kiroten: "Jos suru tulee tähän puseroon mä poltan sen, vaikka tää on mun ainoa!

Veljeä ei jätetty

Oltiin uitossa Siikajoen laivoilla Kestilän Pulkkilan alueella 1949. Uittopäivän päättyessä yövyimme erään talon saunassa. Joukkoomme tuli kulkumiehiäkin, veteraaneja, jotka eivät olleet löytäneet sijaansa yhteiskunnassamme. Yöllä joku kulkumiehistä karjaisi: "Avatkaa ovi! Mä oon haavoittunut mahaan!" Miehen painajaisuni johtui siitä, kun hän ei ollut saanut ruokaa moneen päivään. Seuraavana päivänä talon emäntä keitti hernesoppaa. Painajaisia nähnyt kulkumieskin sai lautasellisen ja söi siitä puolet. "No, eikö keitto maistu?" kysyi emäntä. "Mä jätän tän lopun kaverille, se jäi tuonne joen toiselle puolelle, eikä ole syönyt pitkään aikaan muuta kuin piipun karstaa."

--------------------------------------------------------------------------------

Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002, 2014

Kertomukset