Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Maanpuolustus

Maanpuolustajien kertomuksia

- Aimo Lahti - merkittävin asesuunnittelijamme

Aimo LahtiSimo Kärävä:

 

Asesuunnittelija Aimo Johannes Lahti (28.4.1896 Akaan Viiala - 19.4.1970 Jyväskylä), jonka suunnittelemat aseet tulivat 1930-luvun sotilaille ja suojeluskuntalaisille sekä sotiemme veteraaneille tutuiksi usein toistuneen koura- ja olkatuntuman kautta, on jäänyt ihmeteltävän vähälle huomiolle sotia ja puolustusvoimia käsittelevässä kirjallisuudessa sekä tämän vuoksi myös melko tuntemattomaksi muille suomalaisille, sotilaita ja aseharrastajia lukuun ottamatta.

Kovin moni niistäkään, joille hänen suunnittelemansa aseet ovat tuttuja joko niillä ampumisen kautta tai kirjallisuuden välityksellä, ei kuitenkaan liene selvillä siitä, millainen mies Aimo Lahti oli eikä siitä, minkälaisten vaikeuksien takana Suomen puolustusvoimien aseiden kehittäminen ja hankkiminen olivat eritoten 1920- ja 1930-luvuilla.

Työuran vaiheita

Aimo Lahden koulunpohja rajoittui kansakouluun. Työura alkoi lasitehtaalla sekä jatkui rautateillä jarru- ja junamiehen tehtävissä. Asevelvollisuuteensa hän suoritti 1918-19 Keski-Suomen Rykmentissä, jossa kiinnostus aseisiin johti siihen, että hän suoritti aliupseerikurssin erikoisalanaan aseiden rakenne ja valmistus.

Asepalveluksen jälkeen hän jatkoi VR-työtään, mutta toimi sen ohella pari vuotta Riihimäen suojeluskunnan asemestarina. Kesällä 1921 hänestä tuli Keski-Suomen Rykmentin v.t. asemestari. Kolme vuotta myöhemmin hänet komennettiin Helsinkiin pääasiassa suunnittelutehtäviin.

Toukokuussa 1929 aseteknikko Lahti sai komennuksen Valtion Kivääritehtaalle aloittamaan suunnittelemansa pikakiväärin valmistusta. Vuoden 1932 lopulla puolustusministeriö nimitti hänet kevyiden aseiden konstruktööriksi.

Lahjakas suunnittelija - ristiriitainen luonne

Lahden värikkääseen henkilökuvaan voi tutustua lukemalla Markus Palokankaan ja Maire Vaajakallion kirjoittaman teoksen Aimo Lahti - Asesuunnittelun suuri suomalainen (Loimaa 2000). Asesuunnittelijana Lahti oli erittäin lahjakas sekä lisäksi sitkeä ja uuttera. Ilman näitä ominaisuuksia ei vähäksi jääneeltä koulu- ja oppipohjalta sekä työuransa tyystin muissa tehtävissä alkaneesta nuorukaisesta olisi voinut kehittyä Suomen puolustuskykyyn ratkaisevasti vaikuttanutta suunnittelijaa, jonka maine ylti laajalti yli maan rajojen ja jota yritettiin saada siirtymään suurvallan aseteollisuuden palvelukseen.

Aimo Lahti jäi palvelemaan isänmaataan. Täällä hän tarvitsi määrätietoisuutta myös siitä syystä, että ennen talvisotaa puolustusvoimissa ja -hallinnossa ilmeni asekysymyksissä eripuraa, näkemyseroja ja kateutta, jotka hidastivat ja haittasivat kehitystyötä ja taloudellisten edellytysten saamista siihen.

Aimo Lahden luovaan lahjakkuuteen ja luonteen herkkyyteen liittyi yhteistyötä haittaavia piirteitä, äkkipikaisuutta, sapekkuutta, taipumusta loukkaantua ja muutakin hankaluutta. Arvaamattomuus ja kaunaisuus saattoivat purkautua ankaranakin kiivautena. Kotitaustasta ja koulutustason alhaisuudesta lähtenyt alemmuudentunne johti puolestaan tavoittelemaan hyväksyntää tavalla, joka sai aikaan alkoholi- ja rahaongelmia. Lahden ristiriitaisen luonteen esimiehille kiusalliset piirteet lienevät olleet syynä myös siihen, että hän jäi vaille sellaisia kunniamerkkejä, joita tuon ajan ansioista myönnettiin monille muille vähemmistäkin ansioista.

Monia uusia aseita syntyi

Itsenäisen Suomen puolustusvoimien kirjavan aseistuksen yhtenäistäminen, kehittäminen ja omavaraistaminen olivat henkisiä ja aineellisia voimavaroja vaativa kiireinen urakka, joka oli puolustuskyvyllemme ratkaisevan tärkeä. Lahdelle riitti työkenttää. Tärkein sarka oli toiminta ”puolustusministeriön taisteluvälineosaston käsi- ja muiden kevyiden aseiden konstruktöörinä ja näiden valmistuksen tarkastajana”. Ministeriö ja Lahti tekivät 1932 kaksi tärkeätä sopimusta valtion oikeudesta hänen keksintöihinsä sekä toisaalta hänen palkastaan, keksijäpalkkioistaan ja muista taloudellisista eduistaan. Sopimukset eivät näytä tuoneen keksijälle ja puurtajalle kovinkaan hyvää toimeentuloturvaa.

Lahden rivakkuus johti muun muassa siihen, että venäläinen kolmen linjan kivääri muuttui suomalaiseksi ”pystykorvaksi” ja ”Ukko-Pekaksi”. Kevyen automaattiaseen suunnittelu johti siihen, että valmistettavaksi aseeksi vahvistettiin pikakivääri m/26 ”Lahti-Saloranta” eli ”L/S”. Suomi-konepistoolista m/31 puolestaan tuli yksi maailman maineikkaimmista konetuliaseista.

Lahti jaksoi jatkuvasti käydä käsiksi uusiin hankkeisiin. Niiden tuloksina syntyivät muun muassa sotilaspistooli L-35 ”Lahti”, tarkkuuspienoiskivääri ”Suomen Leijona” ja Maxim-konekiväärin uusi versio m/32-33. Hän suunnitteli myös yleiskonekiväärin ja pikakiväärin L-34 ”Sampo” sekä automaattisen jalkaväen yleisaseen AL-43, aikansa rynnäkkökiväärin, joka ei kuitenkaan tullut tuotantoon.

Puolustusvoimat tarvitsi kipeästi aseita myös lentokoneisiin, panssari- ja ilmatorjuntaan sekä muuhun erikoiskäyttöön. Lahden kiinnostus ja taito yltivät myös näille alueille; tuloksena oli useita konekivääri- ja tykkityyppejä. Lisäksi syntyi kymmenittäin aseisiin liittyviä laitteita ja varusteita. Elämäkertateoksen luettelossa on mainittu lähes 60 Lahden suunnittelemaa asetta ja asevarustetta.

Kuvan Lahden suunnittelutyön mittavuudesta ja vaativuudesta antaa Markku Palokankaan teossarja Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918-1988, osat 1-3 (Vammala 1991).

Syksyn 1944 välirauha ja liittoutuneiden valvontakomissio päättivät Aimo Lahden työn puolustusvoimiemme aseistuksen kehittäjänä. Hänen kekseliäisyytensä ja taitonsa saivat kuitenkin jossain määrin purkautumistilaa siviilisaroilla.

Suomi-konepistooli

Itsenäisyyspäivän aattona 1997 paljastettiin Aimo Lahden muistokivi Viialassa, hänen lapsuustienoollaan. Patsaan lumipukuinen kunniavartio oli saanut aseikseen Suomi-konepistoolit. Ne palauttivat ainakin veteraanien mieleen, että esillä oli asetyyppi, jolla Aimo Lahti saavutti laajimman tunnettuuden ja enimmän maineen. Patsashankkeen sotaveteraanit muistelivat ja muistuttivat, että Suomi-konepistoolin haltijat olivat tyytyväisiä ja ylpeitä saadessaan kantaa ja käyttää sitä.

Palvellessani jatkosodassa rintamalla kiväärijoukkueen johtajana oli ohjeen mukaisena aseena vyölläni sotilaspistooli, sekin Lahden suunnittelema, mutta useimmiten kannoin lisäksi ja käytin lähes yksinomaan Suomi-konepistoolia. Aimo Lahden nimen lukeminen tai kuuleminen nostaa yhä ensimmäiseksi mieleen tuon suosikkiaseen ja sen tehon.

Ase ansaitsee sotiemme veteraanien, ”Tikkakosken mannekiinien” vankat kehut ja kiitokset. Suomi-konepistooli m/31, jonka sotatuotantoversio oli suujarrulla varustettu m/31 SJR, oli luja, huolellisesti tehty, luotettava ja tarkka ase, jonka hajonta oli vähäinen myös sarjatulta ammuttaessa. Kaliiperi oli
9 mm. Lippaat, etenkin 70 patruunan rumpulippaat, ”limput”, olivat tukevaa tulievästä, jota kernaasti kanniskeltiin vyöllä tai leipälaukussa.

Suomi-konepistooli oli erityisen tehokas ja kätevä lähietäisyyksillä, etenkin rynnäkössä, metsässä ja muussa peitteisessä maastossa sekä taisteluhaudoissa. Tietenkin konepistoolit olivat myös kaukopartioiden aseistuksen oleellinen osa. Tulinopeus oli suuri, enimmillään kai 900 ls/min. Kiivaassa taistelussa kului siis paljon patruunoita, mutta syntyi myös jälkeä.

Tie konepistoolin m/31 syntymiseen ja sarjatuotantoon oli hankala. Pitkään Lahti ahersi kehittämistyössä vapaa-aikanaan ja käytti siihen omia varojaan. Hän perusti kolmen upseerin kanssa yhtiön näytesarjan valmistamiseksi sekä teki työnsä kohteeseen jatkuvasti parannuksia. Koska kyseessä ei ollut virkatyö, hän ei pystynyt rakentamaan normaalikokoista malliasetta. Tämän johdosta hän tarjosi valmistusmahdollisuutta puolustusministeriölle. Sen empiminen johti siihen, että Lahti myi yksinoikeuden valmistamiseen yhtiölle, jonka nimeksi sittemmin tuli Oy Tikkakoski Ab.

Maineikas ase

Konepistoolia m/31 valmistettiin Tikkakosken tehtaalla 1932-1939 puolustusvoimillemme nelisen tuhatta kappaletta. Asetta on luonnehdittu yhdeksi talvisodan ihmeen osatekijäksi. Teoksessa Puna-armeija Stalinin tentissä (Edita 1997) on armeijankomentaja Vladimir D. Gröndalin arvio huhtikuulta 1940: ”Yksi automaattiaseella varustautunut suomalainen sotilas taistelee kuin kokonainen meikäläinen ryhmä.” Siinä saivat kehuja sekä suomalaiset soturit että Aimo Lahden suunnittelemat aseet.

Talvisodan jälkeen Suomi-konepistoolien valmistusta tehostettiin niin, että jatkosodan alkaessa niitä voitiin jakaa joukoille 9 000. Sodan loppuun mennessä Tikkakoskella valmistettiin lähes 80 000 Suomi-konepistoolia, joista parikymmentä tuhatta myytiin ulkomaille. Lisäksi asetta valmistettiin lisenssillä Ruotsissa, Sveitsissä ja Tanskassa.

Mannerheim ja Rokka

Sotamarsalkka Mannerheim sai 70-vuotispäivänään 4.6.1937 Suomi-konepistoolin Tikkakoski-yhtiön lahjana. Lahja oli ilmeisesti mieluisa, koska Mannerheim sotiemme ylipäällikkönä käytti itsekin lahjaesineenä tätä sotilaidensa arvostamaa asetta.

Heinäkuussa 1941 Mannerheim lahjoitti talvisodan mottitaisteluissa kunnostautuneelle Jääkäripataljoona 1:lle kymmenen Suomi-konepistoolia, joissa oli omistuslaatta. Konepistoolit oli annettava joukkoyksikön parhaille taistelijoille. Kaksi asetta ei palannut sotatieltä. Muut kahdeksan ovat tallella: yksi Sotamuseossa, yksi Jalkaväkimuseossa ja kuusi perinne-esineinä Jääkäriprikaatissa, joka vaalii JP 1:n kunniakkaita perinteitä.

Suomen marsalkka Mannerheim käytti Suomi-konepistoolia lahjaesineenä myös Saksan suuntaan. Tehdessään kesäkuussa 1942 vastavierailun Saksaan hän luovutti aseen Hitlerille. Samoihin aikoihin luovutettiin Suomen puolustusvoimien lahjana 120 Suomi-konepistoolia Lapissa taisteleville saksalaisjoukoille.

Kirjallisuudesta tunnetuin Suomi-konepistoolin käyttäjä, Tikkakosken mannekiini, on tietenkin Antti Rokka. Tavasta, jolla hän käytti asettaan, katkelmat Tuntemattomasta sotilaasta kertovat näin:

”Parijono lähestyi raskaasti tarpoen ja Rokka otti jyvälle.-- Kaiken yli tikkasi Rokan konepistooli niin kuin ompelukone. Kaadettuaan kärjen Rokka aloitti hänniltä. - Seuraavana aamuna suolta löytyi viisikymmentä kaatunutta. Lampisen laskujen mukaan Rokka oli tyhjentänyt seitsemäntoista rumpulipasta. Sen näköinen oli sitten asekin. Sen piippu oli kelvottomaksi laajentunut.”

Suunnittelutyön merkitys

Taistelutehtävien täyttämiseen yllettiin myös viime sodissamme toisaalta miesten kunnon, taidon ja urheuden turvin, toisaalta luotettavan ja tehokkaan aseistuksen eli kelpo työkalujen ansiosta. Ne olivat paljolti Aimo Lahden rauhan ja sodan vuosina tekemän taitavan suunnittelutyön tuloksia. Hän loi luottamusta kotimaisiin aseisiin ja lujitti niiden kehittämisellä puolustuskykyämme. Hänen työnsä edisti ratkaisevasti itsenäisyytemme turvaamista.

Markku Palokangas on oikeassa kirjoittaessaan teoksen alkusanoissa seuraavaa: ”Tämä uudistettu painos ei hengeltään muuta mitään entisestä. Se kertoo Aimo Lahdesta - lahjakkaasta ihmisestä, jota elämä ei kohdellut oikein, mutta jonka teot tulevat säilymään yli ihmiselämän ja jäämään pysyvästi historiaan.”

--------------------------------------------------------------------------------
Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002, 2014

Kertomukset