Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Maanpuolustus

Maanpuolustajien kertomuksia

- Talot olivat elinvoimaisia viljelystiloja

Osmo Suontila


Sakkolan asemalta aloitettiin matka ja nyt oli jo liki kolme peninkulmaa takanamme. Täyspakkaus painoi kuin maapallo Atlaksen hartioilla ja remmit polttivat olkapäitä.

Muutaman kilometrin päässä odotti hyvä etukäteen järjestetty majoitus sekä lämmin juoma. Kompuroimme eteenpäin pimeässä Sakkolan kapealla syrjätiellä. Tauon pidimme Volossulassa, outo nimi meille keskisuomalaisille, mutta torjuimme meille tarjotun tilapäismajoituksen, vaikka useimpien miesten jalkapohjat olivat raskaaseen marssiin tottumattomina melkein pelkkänä rakkona. Koska meille oli annettu selvä marssitavoite, sinne mentäisiin vaikka jaloista olisi pelkät tyngät jäljellä.

Vihdoin edessä tuikki valo. Metsästä tulimme aukealle ja näkyi useampia taloja. Oikealla kimalteli tähtivalossa leveähkö joen uoma. Tulta ei ollut lupa sytyttää, mutta jotenkuten saimme hevoset ja kuormaston suojaan. Lounaisella taivaalla piirtelivät suuren Kronstadtin valonheittäjien kiilat viuhkojaan yläilmoihin. Niin majoituin komppaniani, 1.KKK:n kanssa Kirvesmäen taloihin; muu osa pataljoonaa jäi aluksi Volossulaan.

Kuten kaikki näkivät, seutu oli varakkaan näköistä, tiheästi asuttua ja maaperä oli hyvää. Talot olivat elinvoimaisia viljelystiloja ja Metsäpirtin kirkonkylä, pitäjän keskus, joen eteläpuolella kuin koko hyvinvoivan seudun kuvastin. Karjalaiset olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia rajan lapsia, mutta kaikki eivät oikein käsittäneet, että saapumisemme oli täysin välttämätöntä. Oli ymmärrettävää, etteivät he sotaan uskoneet tai eivät halunneet uskoa.


--------------------------------------------------------------------------------
Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002, 2014

Kertomukset