Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Maanpuolustus

Maanpuolustajien kertomuksia

- Kahakka rannalla

Kadettioppilaskunta: Korutonta kertomaa, WSOY 1940

 

Taistelut Taipaleen lohkolla olivat jo kestäneet yli 10 viikkoa. Divisioona oli puolustautunut peräänantamattomasti asemiaan, ja hyökkääjä oli kärsinyt tuloksettomien yritystensä sarjassa varsin huomattavia tappioita.

Divisioona toisensa jälkeen oli runneltu. Rippeet oli vaihdettu kuitenkin vereksiin joukkoihin, ja nämä vuorostaan saaneet katkerasti kokea suomalaisten tulen tehokkuutta ja pakkasen voimaa. Oli jo päästy hiukan yli helmikuun puolivälin, ja parhaillaan riehui asemataistelu kiivaimpana Summassa, kun Taipaleessa taas vihollisen jokapäiväisiksi käyneet hyökkäykset olivat laimentuneet. Ilmeisesti tällä suunnalla yritettiinkin nyt vain sitoa voimiamme.

Ei ollut varsin miellyttävää olla toteamassa tykistötaistelua, joka muodostui yksipuoliseksi. Näin meidän kuitenkin täytyi tehdä, koska osastomme oli Taipaleen lohkolla itäisimpänä vartioimassa ja valmiina torjumaan vihollisen mahdollisia partioita ja sivustaiskuja jäätyneeltä Laatokalta käsin. Sodan ensi hetkistä lähtien oli osastomme, Metsäpirtin Rajasissit, joutunut tuleen, ja alkuvaihe olikin vaatinut monen rajasissin hengen. Nyt meidät oli siirretty pois lohkon polttopisteestä, paikkaan, joka vaati suurta valppautta, mutta soi samalla tervetullutta lepoa poikien hermoille. Tykistötuli oli heikkoa, vain joskus vähän navakampana se paukkui alueellamme. Aika alkoi jo käydä parin viikon odottelun jälkeen yksitoikkoiseksi, kun vihollinen järjesti meille kuin tilauksesta sopivaa vaihtelua, hyökkäämällä tavallista reippaammin, vieläpä pyrkien kaksipuoliseen marssitukseen.

Meidän osastomme joutui ottamaan vasemmalta tulevan hyökkäyksen vastaan.

On 19. 2. 40. Pakkaskireä aamu alkaa vähitellen sarastaa. Jääaavikon yllä oleva usva on leijuvassa liikkeessä edestakaisin, ylös ja alas. Partiomme, jotka ovat tuntosarvien tavoin työntyneet pimeän ajaksi ulapalle sekä risteilleet siellä määrättyjä ratojaan, samoin niiden tukikohdat, jäällä olevat kenttävartiot sekä lähempänä rantaa olevat kuulovartiot ja yhdyspartiot, ovat juuri vetäytymässä omaan rantaan kuten jo monena aamuna aikaisemmin. Rajasissi S:stä tuntuu aamu oudon hiljaiselta hänen hiihtäessään partionsa viimeisenä rantaan päin. Vihollisen raskas tykistö on eilen ampunut harvakseen, mutta tarkasti pari kilometriä pohjoisempana olevaa Järisevänniemen kiinteätä patteria. Hän tähyilee oikealle Järisevän nenän suuntaan, missä on erottavinaan jo mustan, myllerretyn niemen kärjen. Etelästä hän kuulee Terenttilän ja Kirvesmäen suunnilta vihollisen päivystäväin konekiväärien rätinää. Äsken vielä valoammukset piirtelivät kirkkaita kaariaan, mutta nekin ovat nyt sammuneet, vain silloin tällöin, kuin jättiläispiiskansiiman viuhinana, soittelevat kranaatit radoillaan pakkaskireässä avaruudessa. Ne putoavat milloin räiskähtäen, milloin suutareina mätkähtäen jonnekin eteenpäin, rantametsään ja sen taa.

- Kas kun niiden tivoli ei ole vielä aloittanut aamuripaskaa, vaikka kellokin jo hetki sitten sivuutti kuuden, - hän miettii, - on kuin jotakin outoa olisi tänä aamuna. Hän tähyilee vielä taaksepäin ulapalle. - Varmasti hän kuuli jotakin! Ei se ole meidän suksiemme suhinaa, eikä kevättalvikaan tällaista ääntä näin helmikuulla vielä pidä. - On kuin jää hiljaa puhuisi jotakin. Hän tarkastelee usvaan, tähyilee Igolgan niemen kärkeen päin, sinne, mistä vihollisen teräslinnut aina nousevat. - Usvako se noin leijuu vai haristeleeko silmissä - hän kyselee itseltään. Hiihtäen sitten toverinsa luo hän sanoo kuin puoleksi leikillään: - Ka sie Tanu, eiks' vaan ryssii sielt' tuleki? - Tanu tähyää myös - ja sitten mitään sanomatta, melkein yht'aikaa ponnahtaen suksillaan eteenpäin toverukset tavoittavat toisten luo. Nopea nyökkäys vain, ja he ovat ymmärtäneet. Rajasissi S. huutaa hiljaa ilmoituksensa: - Ryssä hyökkää jäältä. Hälytys.

Alik. H., vanha rajankävijä, vie nopeasti partionsa rantaan, toteaa ilmoituksen oikeaksi ja lähettää miehistään osan hälyttämään komentopaikkaan ja majapaikkoihin. Partion käytös on huomattu jo rannalta ja myös sen syy. Alik. H. vie loput miehensä valmiiksi omiin asemiinsa.

- Kyllä me hyvin kerkiämme, tuonne on vielä matkaa ainakin 3 kilometriä, - virkkaa alikersantti P. konekiväärinsä viereltä, - minä jo lähetin sanaa vänrikille, ja pojat ovat myös kaikki pian rukkiensa vieressä. -Alikersantti H. hymyilee jo äskeisen jännityksen jälkeen ja sanoo takaisin: - Taitaapa rukkisi saada rokkansa tänään.

Taistelulähettini syöksähtää saunaan, jossa majailen muutamien konekiväärimiesteni kanssa. Jo ovelta hän aloittaa:

- Hei pojat, hälytys! Ja kiireesti asemiin, sieltä tulee ryssää rantaan kuin sumua vain, kävin itse katsomassa, ja tos' on eess' -. Pojat tulevat jo levottomiksi, siksi kysynkin hyvin rauhallisesti silminnäkijältä: - Mistä ne tulevat? Paljonko ja miten kaukana ne ovat? - Annan lyhyen käskyn ja lähetän miehen noutamaan lisää patruunoita ajoneuvoilla ja sitten lähettieni kanssa pyyhällämme rantaan.

Hyökkääjän voimat ovat vielä n. 1,5 km:n etäisyydellä. Naapurijoukkueen konekivääri kokeilee jo vimmatusti ampua, mutta se on ikäloppu, rykii vain patruunan pari kerrallaan. En anna vielä tulenavauskäskyä. -Päästetään lähemmäs, niin saadaan enemmän, - sanon pojille, ja he vilkuttavat ymmärtävästi silmää huulet himokkaassa, miltei julmassa hymyssä. Me luotamme uusimallisiin suomalaisiin konekivääreihimme, ne ovat jo useasti kokeensa kestäneet. Ensimmäinen hyökkäysaalto oikealla on jo 600 m:n etäisyydellä, kun siellä olevat kaksi konekivääriäni avaavat tulen. Kuuntelen sitä hetken. Hyvin ne toimivat. Jatkan matkaani seuraavaan konekivääriasemaan.

Tapasin osastomme komentajan ja muutamia muita upseeritovereitani. Keskustelemme tulevasta taistelusta ja saan käskyn, miten on toimittava edelleen. Kaikki olemme vakuuttuneita siitä, että pystymme hyvin hallitsemaan tilanteen. Tulitukea on pyydetty jo omalta tykistöltä ja sen ensimmäiset ammukset ovat iskeneet maaliinsa. Päällikköni, silloinen luutnantti S. kehottaa avaamaan tulen jo etäämmältä omien tappioiden välttämiseksi. Vihollisia näkyy paljon, arvioimme varovaisesti n. 5 komppaniaa kiväärijalkaväkeä sekä useita konekiväärejä, ehkäpä jonkin verran yli 1000 miestä. Emme saa mitään vaarantaa, sillä oma vahvuutemme on vain kiv. komppania ja 8 konekivääriä. Tykistömme tuli kiihtyy, ensimmäinen hyökkäysaalto pysähtyy n. 900 m:n päähän meistä. Järisevänniemen kainalosta oma patterimme pyyhkii suoralla suuntauksella ampuen sivustatulellaan pitkin ketjua. Tuli on tarkkaa, ja sitä on nautinto katsella. Seuraava hyökkäysaalto suojautuu jäähän painautuen. Kun shrapnellit iskevät siihen, se epäröi , pysähtyy. Nyt näkyy siinä merkkejä vetääntymisestä. Avaamme myös täällä konekivääritulen. Ammun itse neljännellä kiväärilläni muutaman vyön lyhyinä sarjoina; suoritan korjaukset sen mukaan, miten näen suihkun pyyhkivän jäätä. Miehiä kaatuu jäällä hiukan pomppivaksi litteäksi nauhaksi. Suojaa siitä ei saa. Maali on mainio.

Jätin konekiväärin ampujan jatkamaan tehtävää ja lähdin oikealla olevia asemiamme tarkastamaan.

Otin yhteyden lohkomme oikean sivurajan ulkopuolella oleviin naapurijoukkoihin. Siellä oli 4-miehinen vihollispartio päässyt jo n. 140 m:n etäisyydelle rannalla olevista asemista. Erään kuusen takaa oli vasta unestaan hälytetty ja asemaansa kiiruhtanut konepistoolimies lähettänyt heidät autuaammille maille, kuten hän selitti. Hän näytti samalla hienoa venäläistä puoliautomaattikivääriä, jonka hän jo oli hiipinyt noutamaan lähimmältä uhriltaan.

Palatessani pysähdyin silloin tällöin ja ammuin useita laukauksia taistelulähettini kiväärillä, joka myös oli aikaisemmin sotasaaliiksi saatu, vieläpä erinomaisen tarkka ase. En ihmetellyt, kun taistelulähettini kiikarilla tähystellen innokkaana totesi osumien sattuvan taaksepäin luikkiviin miehiin. Samoin totesin itsekin poikien ammunnan tehokkaaksi. Ammuntamme ei ollut erityisen vilkasta pitkän etäisyyden takia, mutta se oli sitä tarkempaa; aina kun joku ťäijäť nousi syöksyäkseen taaksepäin, sai hän tarvittavat nikkelitervehdykset. Jäältä ei ammuttu juuri lainkaan. Vain pari luotia kuulin suhisevan jostakin ohitseni. Asemamme olivat hyvin suojatut, ja valkoiset kaapumme kätkivät meidät puiden sekaan, jos satuimme liikkumaan asemiemme ulkopuolella. Jäällä olevilla oli aivan tarpeeksi tekemistä yrittäessään irroittautua.

Silloin ilmestyi paikalle viisi hyökkäysvaunua. Tarkoituksena oli saada hyökkäys liikkeelle niiden avulla. Harvahko, tarkka tulemme lienee pettänyt todellisen voimamme. Järisevänniemen tarunomainen, miltei rämäksi ammuttu 6 tuuman tykki ampuu viimeisen laukauksensa tässä taistelussa, kuten myös ensimmäisen. Ammus sattui toiseen kahdesta lähekkäin olevasta hyökkäysvaunusta, joka syttyi kovasti savuten ja räjähdellen tuleen. Meille tämä tuotti sanomattoman hyvänolon tunteen, jota ei suinkaan vähentänyt se, että pian tämän jälkeen syttyi oikealla toinen hyökkäysvaunu tuleen. Panssarintorjuntatykki naapurilohkolta sai nimittäin siihen täysosuman. Jäljellä olevat kolme vaunua kääntyivät aika vikkelästi takaisin, ehkä nyt suojaamaan joukkojensa irrottautumista ja etäämpänä tapahtuvaa haavoittuneiden ja kaatuneiden evakuointia. Koverojan patteri oli puhunut selvää suomea perääntyviin rivistöihin, joihin konekiväärien tuli ei enää ulottunut.

Kahakka rannalla kesti vähän yli puolen päivän. Vihollisen lentokoneet risteilivät vielä iltapäivälläkin taistelupaikan yllä. Ne tekivät matalahyökkäyksiään ampuen asemiamme, vieläpä laduilla hiihtävää yksityistä miestäkin konekivääreillään, ja pudottelivat joitakin pikku pommeja. Ne eivät osuneet kehenkään, vain muutamaan maahan kaivettuun telttaan saivat joitakin ylimääräisiä ilmanvaihtoreikiä.

Illan hämärtyessä noutivat partiomme taistelukentältä aseita, patruunia, käsikranaatteja ja pari hevoskuormaa suksia. Sain johtaa toista partiota tälle hankintaretkelle, esimieheni, nuoren res. luutnantti P:n johtaessa toista. Saimme myös kolme lievästi haavoittunutta vankia, jotka olivat divisioonan esikunnan erityisesti toivomia. Hyökkäysvaunut olivat amfibiovaunuja. Ne olivat palaneet pahasti ja sulattaneet jäähän vesilammikon ympärilleen. Nyt illalla ne olivat jo jäässä, emmekä voineet saada niitä liikkumaan. Myöhemmin ne romutettiin käyttökelvottomiksi räjäyttämällä, varmuuden vuoksi.

Päivä oli meille varsin piristävä. Se kohotti huomattavasti mielialaa, joka oli miesten keskuudessa ehkä päässyt hiukan laskemaan. Vilkkaat karjalaiseni laskivat kauan leikkiä siitä, miten naapurin pojat tulivat huvittamaan meitä ripaskatansseillaan, meidän orkesterimme soittaessa heille rannalta tahtia. Parisataa ukkoa väsyi kesken esityksen. Laatokan aallot ovat peittäneet heidät, ja hyökkäysvaunuista lienee tullut ikuisia sukellusveneitä.


--------------------------------------------------------------------------------
Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002, 2014

Kertomukset