Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Maanpuolustus

Maanpuolustajien kertomuksia

- Tulin palvelleeksi 7 kk 21 päivää

Viljo Nurminen

 

Iltapäivällä alkoi joukkojen mobilisointi taaksepäin, kohti uutta rajaa, jonne Taipaleelta oli matkaa linnuntietä 100 km. Joukkoja alkoi työntyä tykkitien täydeltä ja meteli täytti tienoon. Miesten kasvoista oli hävinnyt sodanaikainen tuijotus ja karvaisissa naamoissa värehti iloisempi ilme. Hyvillä mielin lähdettiin, sillä tuolloin emme tienneet kaikkia rauhanehtoja. Ajatuksissa takoi vain halu päästä mahdollisimman pian pois. Henki oli säästynyt ja alitajuisesti pelättiin, että taistelu voi alkaa uudestaan ja tämä on vain kaunista unta, toiveajattelua.

Vetäytymisemme päättyi Kerimäen kirkonkylään. Siellä olimme paikkakunnan suuressa kirkossa yhdessä siviilien kanssa. Perääntymismatkalla olimme törmänneet näihin evakkoihin ja surkeaa oli katsella heidän taivaltaan tuntemattomaan.

Keittelimme korviketta kirkon kamiinoissa ja vietimme aikaa lihapatojen ääressä, sillä eläimiä riitti sekä lypsettäväksi että teuraiksi. Pokkasakit kokoontuivat.

Muutaman viikon kuluttua tilanteen rauhoituttua 4. patterimme siirrettiin lähelle Kulennoisten rautatieasemaa. Majoituimme telttoihin petäjikkökankaalle. Täällä meitä käskettiin varustelutöihin, mutta siitä ei oikein tullut mitään miesten uppiniskaisuuden vuoksi. Olihan selvää, ettei sotasavotan jälkeen lapiotyö enää maittanut. Aika kului ja miehet kävivät ärtyisiksi, koska siviiliin pääsystä ei kuultu mitään.

Kevät ehti melko pitkälle ja ilmat muuttuivat leppoisiksi. Olla pollotettiin ja tehtiin vain välttämättömimmät huoltotehtävät. Hevosista pidettiin hyvä huoli ja joskus puhdistettiin aseita - luovutusta ajatellen. Vakituinen, ja aina jossain käynnissä ollut työmaa oli korttipeli.

Vihdoin miehiä päästettiin lyhyille kotilomille ja lopulta siviiliinkin, ikäluokittain, sitä mukaan kun patteristoon saapui asevelvollisia. Suurimmaksi osaksi tämä täydennys koostui nostomiehistä, jotka sodan loppupuolella oli kutsuttu suorittamaan velvollisuuttaan.

Saunat olivat ahkerassa käytössä, sillä kävimme sotaa viimeistä vihollista eli syöpäläisarmeijaa vastaan. Se oli sodan aikana kalunnut niskamme ruvelle.

Lomautuspäivä minulle lankesi 30.5. Tulin palvelleeksi YH:n alusta mainittuun päivään 7 kk 21 päivää.

--------------------------------------------------------------------------------
Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002, 2014

Kertomukset