Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Maanpuolustus

Maanpuolustajien kertomuksia

- Taistelu Miettilästä

Matti Huhta

 

”Kun taistelu Miettilästä alkoi, silloin kaatui ja haavoittui useita Eräjärven ja Oriveden poikia. Taistelu oli tämän sodan ensimmäinen tulikaste, vaikka komppaniassamme oli suurin osa jo talvisodan Tolvajärven taistelujen kovia kokeneita miehiä.

Lääkintäryhmällä oli kovasti töitä. Etulinjasta oli tuotava haavoittuneita kokoamispaikkaan, jossa heille annettiin ensiapu, ellei sitä jo haavoittumispaikalla oltu kyetty antamaan. Se oli kovaa ja vaarallista työtä, sillä kansainvälisiä määräyksiä ei tässä sodassa kummallakaan puolella noudatettu. Niinpä Punaisen ristin nauhojakaan ei enää käytetty, koska talvisodassa oli havaittu näkyvien nauhojen vetävän vaan enemmän vihollisen tulta puoleensa.

Lääkintäryhmän johtajana oli kers Karppelin Eräjärveltä, ja miehistönä mm. Paavo Sinkka ja Martti Mäkelä, muut jostakin toisesta pitäjästä, jota en muista. Toisen taistelupäivän aamuna tuli kranaatti haavoittunutta avustamassa olevan ryhmämme keskelle. Siinä rysäyksessä Karppelin sai takamuksiinsa useita siruja ja Sinkkakin olkapäähänsä tärskyn. Hän kantaa kai vieläkin terästä olkapäässään. Sen jälkeen toimin ryhmänjohtajana, koska säästyin naarmutta hyvällä onnellani.

Kuten aikaisemmin mainitsin, lääkintämiehen tehtävät ovat raskaita ja henkisestikin hyvin rasittavia. Kun näkee hyvän aseveljensä ja monesti naapurinsa vaikeasti haavoittuneena ja pitäisi häntä kaikin keinoin avustaa, niin usein tuntee kuitenkin heikkoutensa. Eihän kolmen kuukauden koulutus anna vielä läheskään täyttä varmuutta tehtävään.”

Liikuttuneena Huhta kertoi esimerkin: ”Paavo Erkkilä oli normaalioloissa humoristinen ja hauska kaveri, jota eivät surut eikä murheet paljoa painaneet. Täällä hän kuitenkin näki matkansa pään. Hän lähti serkkunsa Leo Erkkilän kanssa tutkimaan ryssän piiskatykin asemaa, josta tuli ilkeitä kranaatteja. Tämä tapahtui Rätykylässä. Leo Erkkilä palasi matkalta kertoen Paavon haavoittuneen. Erittäin litteänä liikkuen, minun onnistui vetää hänet pois tulen alta. Hänet sidottiin ja vietiin paareilla. Vähän matkaa paareja kannettuamme Paavo rupesi valittamaan kovasti. Tähän hyvän kaverin ja kaikkien pitämän pojan matka päättyi paareillamme maaten. Tapaus oli minulle liikuttava.”

Liikuttunut oli Huhtakin tapausta kertoessaan yli kolmekymmentä vuotta tapauksen jälkeen. Aseveljeys oli syvää, pyhää ja suuriarvoista omaisuutta Huhdallekin.

--------------------------------------------------------------------------------
Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002, 2014

Kertomukset