Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Maanpuolustus

Maanpuolustajien kertomuksia

- Käyntejä Petroskoissa, silloisessa Äänislinnassa.

Toivo Mustonen

 

Isä oli Äänislinnassa noina vuosina rakentamassa ja johtamassa patorakennusta, jonka tarkoituksena oli saada Äänislinnaan sähkölaitos. Työtä oli johtamassa aikaisemmin dipl.ins. Maula, jonka alaisena oli ollut rakennusmestari tai rakennusmestareita. Mestarit eivät olleet saaneet patorakennelmia pitäviksi, vaan ne olivat murtuneet. Maula oli sanonut, että hän tietää yhden rakennusmestarin Suomessa, joka pystyy rakentamaan kestävän padon, hän on rakennusmestari Mustonen. No, isä kutsuttiin Äänislinnaan. Hän aloitti padon rakentamisen toisella tavalla.

Kerran pääsin vuorolomalla Syvärin rintamalta ylimääräiselle lomapäivälle sillä perusteella, että voin käydä silmäni tarkastuttamassa sairaalassa, kun ne olivat tulehtuneet. Isä oli neuvonut kirjeessä, kuinka hänet löydän. Tein niin kuin isä oli neuvonut. Kun pääsin Syväriltä tulleesta junasta, menin asemalta noin sadan metrin päässä olevaan rakennukseen. Oli syksyisen mustanpimeä ilta ja kaupungissa olivat kaikki valot sammutettu, olihan sota-aika ja ryssä oli Äänijärven toisella puolella.

Isä padon rakennustyömaalla

Rakennuksesta löysin isän neuvoman miehen, jonka piti antaa tarkemmat ohjeet. Kuuntelin tarkkaan miehen neuvot. Kun oli ollut monta vuotta sodassa, oli tottunut vaikeisiinkin tehtäviin.

Niinpä lähdin matkaan. Muistelen matkaa olleen kolme-neljä kilometriä. Ensin oli käveltävä aika pitkä matka Äänijärven rantatietä, niin kauan kun tien oikealla puolella näkyy palanut kerrostalo, jonka kerrokset ovat pudonneet. Sitten oli käveltävä viistokatua, jossa oli Leninin patsas. Oli varottava kulkemasta lähellä rakennuksia, jottei vedetä jaloista kellariin, niin minua neuvottiin. Partisaanit olivat niin tehneet. Vastaani tuli mies pimeydestä, mutta meni ohi. Minulla oli pistooli mukana.

Matka jatkui. Tulin pimeydessä toriaukiolle. Neuvoja oli opastanut, että torilta lähtee viisi katua. Oli mentävä kohti kosken kohinaa, että pääsee sillalle. Niinpä löysin sillan kivuttomasti. Sitten näin oikealla sairaalan, jonka edessä oli himmeät valot. Kun pääsin sairaalan kohdalle, näin suuren aukean laidalla, noin 200 metrin päässä, useita rakennuksia. Ne olivat puurakennuksia ja niissä, neuvon mukaan, piti olla isän kortteeri. Kun menin yhteen rakennuksista, oli siinä iso tupa, jossa oli kymmeniä työläisiä. Vastaan tuli kovassa humalassa oleva mies viinapullo kädessään ja toivotti tervetulleeksi. Pitihän siinä ottaa, kun tarjottiin. Mies neuvoi, missä isäni asui.

Hän asui isossa, melkein pimeässä huoneessa. En muista, millainen valaistus siellä oli. Kun oli jo myöhä, ei siinä paljon puhuttu. Isäni nukkui rautasängyssä, jollainen oli minullekin varattu.

Aamulla herättyämme lähdimme työmaalle. Menimme ohi Kuusisen palatsin. Pato oli maallikon silmin katsottuna valmis. Seisoimme padon päällä ja juttelimme.

Isä kertoi, että pato oli murtunut aikaisemmin pari kertaa. Toisella kerralla oli puolet saaresta mennyt mukana, nimittäin padon keskellä oli ollut pieni saari. Pato oli katkennut keskeltä poikki. Sukeltajat olivat siellä työssä. Isä kertoi, että nyt ei pato murru, vaan jos, se lähtee liikkumaan, se menee alas kokonaisena.

Kun pato valmistui, otettiin kuva siitä ja padolla olevista miehistä. Siinä isä on kuolemansairas mies, tosi padonrakentaja, jota ilman rakentamisesta ei olisi tullut mitään. Kuvassa on pari isorintaista miestä, upseeria, isän esimiehiä, joita ilmankin pato olisi tullut valmiiksi. Nämä upseerit ilmeisesti kuorivat "kerman päältä".

Kävin Petroskoissa toisenkin kerran. Isä oli silloin sairaalassa sokeritaudin vuoksi. Isä kertoi myöhemmin, että hoitajat olivat sanoneet, että kyllä oli hänen poikansa, kersantti, kovin nuori. Istuin pitkään isän pedin vieressä Äänislinnan sairaalassa.

Isä sain padon rakentamisesta 1:n luokan vapaudenmitalin, jollainen on minullakin. Kyllä isälle olisi mielestäni pitänyt antaa vapaudenristi.

--------------------------------------------------------------------------------
Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002, 2014

Kertomukset