Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Maanpuolustus

Maanpuolustajien kertomuksia

- Kenraalin kuolema

Antero Jumppanen

 

Palvelin isänmaata koko jatkosodan ajan JR5:n I P:n krh-joukkueessa tulenjohtoaliupseerina.

Tuohon aikaan olin sotilasarvoltani alikersantti. Rykmentin komentajana oli ensin eversti Ilmari Karhu, hänen jälkeensä eversti Aladar Paasonen ja sitten evl Lennart Vihma. I P:n komentajana oli majuri Lauri Räsänen, pelkäämätön sotilas ja erinomainen johtaja. Rykmentti kuului 4. D:aan ja tämän komentajana oli eversti Kaarlo Ilmari Viljanen.

Maaliskuun alkupuolella 1942 4. D otti rintamavastuun eversti B Winell´in 8. D:lta Seesjärvi-Maaselkä-Krivi lohkolla. JR 5:n I P:n lohko oli Liistelammen ja Maaselän aseman välinen alue. Jokaisella komppanialla oli tukena kk-joukkue ltn Vilho Tervasmäen kk-komppaniasta. Krh-joukkueen tuliasema oli pataljoonan lohkon keskivaiheilla ja tj-paikka etulinjassa 2. K:n alueella. Joukkueen tuliasema ja majoituskorsut olivat Maaselän asemalta Seesjärvelle päin menevien rinnakkain olevien maantien ja rautatien eteläpuolella matalan harjanteen rinteessä radan varressa.

Asemat oli ehditty varustaa jo melko pitkälle. Pesäkkeitä ja ampumahautoja oli kaivettu ja eteen laitettu piikkilankaestettä. Miehistökorsut olivat valmiit. Huolto toimi melko lähelle hevosilla, lumen aikana reellä sulan aikana purilailla. Maasto etulinjassa oli harvahkoa mäntymetsää. Se oli harjumaista, suuripiirteisiä mäkiä korkeuserojen ollessa 15 - 20 metriä Liistelammen pintaa korkeammalla.

Oli huhtikuun 24. päivä vähän jälkeen puolen päivän. Olin tulenjohtopaikalla stm Onni Salmen kanssa kahdestaan. Oli muutamia lämpöasteita ja taivas paksussa pilvessä, ei kuitenkaan satanut. Päivä siihen asti oli ollut harvinaisen rauhallinen ja koko pataljoonan lohkolla kuului vain silloin tällöin joku yksittäinen kiväärinlaukaus. Tähystelin etumaastoa ja Salmi oli pesäkkeen puupölkyillä katetussa sirpalesuojassa kokeilemassa puhelinyhteyttä tuliasemaan. Yhteys toimi kenttäpuhelimilla tapsilinjoja pitkin. Radioyhteyksiä ei jalkaväellä siihen aikaan ollut.

Tällöin näin jv-joukkueen korsulta päin neljän miehen tulevan kohti tj-paikkaa. Ensimmäisenä oli 2. K:n taistelulähetti-au alikersantti Erkki Virtanen ja hänen takanaan majuri Räsänen. Taaempana tuleviin en enää kiinnittänyt huomiota. Sanoin Salmelle että katsopas kun pataljoonan komentaja on itse lähtenyt käymään etulinjassa. Käskin Salmen ottamaan varmuuden vuoksi koesoiton tuliasemaan ja itse rupesin "valppaana" tähystämään viholliseen päin tulijoiden ollessa noin 30 metrin päässä. Halusin näet näyttää komentajalle, että täällä ollaan varuillaan. Askeleiden kuuluessa jo aivan lähellä käännyin ympäri tehdäkseni majurille ilmoituksen. Oli jo asennossa kun majuri viittasi taakseen, että ilmoitus sinne. Vasta nyt katsoin keitä muut tulijat ovat ja näin heillä olevan enemmän ruusukkeita kauluksissaan. Tunsin rykmentinkomentajan evl Vihman tutussa asetakissaan malli 27 ja arvasin everstin divisioonan komentajaksi.

Tein turhia jännittämättä ja kakistelematta sotilaallisesti ilmoituksen: herra eversti, ensimmäisen pataljoonan kranaatinheitinjoukkueen tulenjohtopaikka, tulenjohtajana alikersantti Jumppanen, viestimiehenä sotamies Salmi. Eversti kiitti ilmoituksesta ja kun herrat jäivät siihen seisomaan eikä ketään komppanian päällystöä ollut paikalla rupesin selostamaan heille etulinjan kulkua. Näytin heille, että meillä on tuossa ja tuossa suunnassa varsinaiset maalit sulku 1 ja sulku 2. Kerroin putkien olevan jatkuvasti suunnattuina sulku yhteen. Tarjouduin vielä ammuttamaan muutamia kranaatteja, että näkevät miten ja kuinka nopeasti tuliasemamme toimii. Eversti ei halunnut ammuttavan, vaan sanoi olevan parempi säästää ammukset tosi tarpeeseen.

Ihmettelin sitä kun ei näkyvissä ollut ketään etulinjan upseereita, vaikka oli näin korkeita vieraita, ja kuinka he olivat yksin tulleet etulinjaan. Nyt vasta tulivat paikalle vänrikit Kauko Forsvik ja Väinö Lehtonen 2. komppaniasta ja vänrikki Esko Marvo kk-komppaniasta. Nämä ilmoittautuivat vuorotellen eversti Viljaselle, Forsvik tilapäisenä komppanian päällikkönä, Lehtonen tukikohdan päällikkönä ja Marvo kk-joukkueen johtajana. 2. K:n päällikkö kapt Välimaa oli ilmeisesti lomalla siihen aikaan ja Forsvik sijaisena.

Forsvik alkoi selostaa herroille etulinjaa mitä aseita on missäkin ja millainen miehitys päivällä ja millainen yöllä. Sitten hän kertoi, että tästä suoraan edessä noin 50 metrin päässä on eteentyönnetty tukikohta, joka miehitetään öisin. Tosiasiassa kyseisessä paikassa oli vain kuulovartio yöllä, vaikkakin oli ollut puhetta siitä että puolustuslinja työnnettäisiin sinne asti. Eversti Viljanen innostui Forsvikin puheista niin että kysyi voiko sinne mennä, hänkin haluaa käydä katsomassa. Forsvik oli heti valmis viemään komentajat sinne. Paikalle ilmaantui vielä kk-komppanian päällikkö ltn Vilho Tervasmäki ja niin lähti koko kahdeksan miehen osasto katsomaan tätä "eteentyönnettyä tukikohtaa".

Jäin omaan asemaamme Salmen kanssa ja sanoin tälle ettei tästä hyvä seuraa, kun noin iso lauma menee sinne yhdessä eikä kenelläkään ole lumipukuja, vaikka maa on vielä paksun lumen peitossa. Pyysin tuliasemaa olemaan valmiina kertomatta kuitenkaan sitä keitä edessä on.

Kuulovartiopaikka oli pesäkkeestämme 50-60 metrin päässä ja puita edessä sen verran ettei sitä poterosta katsoessa näkynyt. Miehet olivat kokonaan näkymättömissä noin 10 minuuttia, kun äkkiä kuului kova räjähdys. Aavistin heti, että he menivät miinaan, kun etumaastossa oli putkimiinoja puihin kiinnitettyinä maan rajaan, kaksi miinaa aina langoilla toisiinsa kytkettyinä ja langat lähellä hangen pintaa vaikeasti havaittavissa.

Välittömästi tämän jälkeen näin ltn Tervasmäen tulevan juosten kohti omaa piikkilankaestettä. Vajaan 20 metrin päässä poterostani vasemmalla oleva pikakivääriampuja alkoi paahtaa aseellaan kohti Tervasmäkeä, mutta onneksi keskeytti ammunnan heti, kun karjaisin hänelle: "älä ammu, siellä on omia".

Käskin 2. komppanian vartiomiehen hälyttämään korsulta joukkueensa vapaat miehet ja lähdin eteen katsomaan mitä oli tapahtunut. Ohjasin Tervasmäen oikealle polulle ja hän lähti korsuille päin sanoen edessä olevan haavoittuneita. Miinakentässä näky oli tyrmistyttävä. Neljä miestä makasi hangella verissään. Virtanen, Marvo ja Lehtonen olivat puoliksi polvillaan ja yrittivät auttaa toisiaan, mutta eivät siihen sanottavammin pystyneet. Majuri Räsänen oli hangessa puiden välitse mutkittelevan polun vasemmalla puolella selällään vasemmassa ohimossaan ammottava verinen haava. Hän makasi liikkumattomana ja silmät olivat lasimaiset ja elottomat. Olin siitä varma, että hän oli jo kuollut. Viljanen ja Vihma olivat ihmeen rauhallisia ja sanoin heille apua olevan tulossa. Totesin kaikilla olevan haavoja jaloissaan ja alaruumiissaan. Mutta en voinut auttaa kun ei ollut sidetarvikkeita.

Vaikeimmin haavoittunut näytti olevan vänrikki Forsvik. Miehiä saapui paarien kanssa paikalle nopeasti ja everstit saatiin kannettua paareilla pois. Toiset pääsivät auttajien tukemina ja kantamina. Olin viimeisenä toisena kantajana tuomassa Räsäsen ruumista.

Komppanian lääkintämiehet oli hälytetty kiväärijoukkueen korsulle, jossa hoitivat haavoittuneita siihen asti kunnes JSp:n miehet ja ajoneuvot joutuivat paikalle ja evakuoivat haavoittuneet hoitoon. En tiedä sen jälkeisestä muuta kuin että haavoittuneet oli saatu Krivin Sahakylän raiteella junaan. Seuraavana päivänä saimme kuulla että Viljanen ja Vihma olivat kumpikin kuolleet. Vänrikki Lehtonen oli kuollut myöhemmin samoin kuin vänrikki Forsvik. Virtasesta en ole kuullut sen jälkeen mitään, mutta Tervasmäki ja Marvo palasivat myöhemmin takaisin yksiköihinsä.

Seuraavana aamuna saimme kuulla radion uutislähetyksessä, että eversti Kaarlo Ilmari Viljanen oli 24.4. ylennetty kenraalimajuriksi. Tätä ylennystä hän ei ehtinyt virallisesti saada tietoonsa.

Muutamia päiviä tämän jälkeen kävi luonani tulenjohtopaikalla jonkin tutkintaelimen upseeri, en muista oliko luutnantti vai vänrikki, käsittääkseni divisioonan portaasta. Hän kyseli tapahtumasta ja kirjoitti kertomastani pitkän pöytäkirjan. Sanoi kertomukseni olleen erittäin valaiseva. Onko kertomukseni tallella missään arkistossa en ole koskaan kysellyt. Joka tapauksessa tuo kokemus kaikessa järkyttävyydessään on painunut mieleeni niin syvälle, että huolimatta miesmuistin lyhyydestä asia tuntuu kuin eilen tapahtuneelta.

 

--------------------------------------------------------------------------------
Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002, 2014

Kertomukset