Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Maanpuolustus

Maanpuolustajien kertomuksia

- Outo asukas

Jussi Kirjavaisen piilot Siitamassa

Pirkanmaan monet sotaveteraanit ja urheilumiehet tunsivat majuri Jussi Kirjavaisen jo ennen sotia. Niiden päätyttyä hänen pakomatkastaan asekätkentäjutun takia on syntynyt miltei legenda. Tässä opettaja Marjatta Perttula, omaa sukua Airokas, kertoo Kirjavaisen piileskelystä Oriveden Siitamassa.

Mokka

Ollessaan Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin sotilasohjaajana 1930-luvulla Kirjavainen oli järjestämässä suuria suunnistuskilpailuja Siitaman maastossa. Keskuspaikkana oli nuorisoseuran talo Jukola. Näissä kisoissa nähtiin myös muiden muassa kenraalimajuri Aaro Pajari sekä sosiaalijohtaja Artturi Tienari.

Kun jatkosodan aselepo oli tehty syyskuussa 1944, ryhtyivät muutamat päämajan upseerit valmistelemaan salaista osittaista liikekannallepanomääräystä. Tarkoituksena oli varastoida kunkin silloisen, juuri lakkautetun suojeluskuntapiirin alueelle yhden pataljoonan perustamiseen tarvittava materiaali. Alkoi asekätkentäjuttu, johon Kirjavainenkin osallistui ja joutui ilmeisen nopeasti epäiltyjen henkilöiden listalle. Hän pakeni kotoaan Tampereelta ja oleskeli aluksi tuttavatalossa Messukylässä. Siellä kuitenkin joku talon apulaisista ilmiantoi hänet. Etsijöiden tullessa taloon Kirjavainen pääsi pakoon ikkunan kautta.

Siitaman Unkilan talon isännän sisar Liisa Unkila oli kuulunut Lotta Svärd -järjestöön ja oli toimelias lotta Tampereella. Hän toimi yhdyshenkilönä järjestettäessä Kirjavaisen majoitusta Siitamaan. Toiminnassa oli mukana myös majuri Eero Kivelä. Tarkoituksena oli, että myöhäissyksyllä 1944 Kirjavaisen tullessa Siitamaan hän asustaisi Unkilassa ja Ala-Ruokosella eli Raukolassa. Tilan isäntä Sulo Raukola onnistui kuitenkin järjestämään Kirjavaiselle majoituksen vain yhdeksi yöksi.

Vanhempani Sylvi ja Reino Airokas (ent. Ambrusin) pitivät kauppaa Siitaman aseman lähellä. Meillä oli apulaisena Helvi Setälä (Mäkelä), joka oli tullut taloon vuonna 1937. Vanhempani olivat halukkaita majoittamaan entisen tuttavansa Kirjavaisen vuorotellen sopivasti Unkilan isäntäväen kanssa. Kirjavainen kuitenkin epäili, että Helvi ehkä antaisi hänet ilmi. Vanhempani kertoivat rehellisesti Helville, mistä oli kysymys ja tämä lupautui olemaan asiasta täysin tietämätön. Tarkkaa tuloaikaa en muista, mutta osan pakoajastaan Kirjavainen vietti yövieraana Airokkaalla.

Ensimmäiset merkit asiasta ilmenivät, kun kaupan ns. jauhomakasiiniin ilmestyi suurehko määrä näkkileipäpaketteja ja kellariin lihasäilykepurkkeja. Unkilan talon poika ja myöhempi isäntä Kauko kertoo, että kun hän marras-joulukuun vaihteessa 1944 palasi sotareissulta kotiin, hän huomasi talon aitassa ja kellarissa ruokatavaroita mm. makaronia, ryynejä ja säilykkeitä. Jyväaittaan oli tuotu muutamia kivääreitä ja patruunoita.

Kalaa emännille

Airokkaalla yöpyessään Kirjavainen otti omat eväät, kun hän varhain aamulla lähti päiväksi Siitaman rautatien takana olevalle metsäiselle takamaalle. Siellä hän vietti aikaansa onkimalla ja talvella pilkkimällä. Myöhään illalla pimeän suojassa hän tuli yöksi Airokkaan saliin. Talon emännille hän toi tullessaan päivän kalansaaliin. Helvi kattoi Kirjavaiselle aterian, mutta ei koskaan nähnyt häntä. Eräänä aamuna yövieraan lähdettyä varhain liikkeelle hän oli epähuomiossa unohtanut kaksi käsiasettaan sohvan vierelle salin lattialle. Äitini havaitsi ne ja meni hämmentyneenä kertomaan asiasta Helville. Yhdessä he varovasti työnsivät aseet näkymättömiin sohvan alle ja nostivat vielä tuolin eteen.

Pakaritupaan

Kauko Unkila muistelee, että Kirjavainen tuli heille joulun tienoilla 1944. Hänet majoitettiin helsinkiläisen Sainion opettajaperheen kesäpaikkaan Kiviniemeen Vesijärven rannalle. Sainiot olivat muuttaneet koulujen alkaessa Helsinkiin ja jättäneet avaimet Unkilaan. Kiviniemen pihalla oli pienehkö pakarirakennus, jossa oli iso leivinuuni. Tätä rakennusta Kirjavainen sai pitää majapaikkanaan. Lämmitetty uuni piti pakarituvan pitkään lämpimänä ja siellä saattoi valmistaa ruokaa. Kirjavaisen kulkiessa järvelle syntyi "särjenpyyntipolku" tuvan luota rantaan. Kukaan ei ilmiantanut outoa "kesäasukasta", vaikka joku saattoikin nähdä pakarin piipusta nousevan lämpimän höyryn. Kirjavainen poikkesi sopivissa tilanteissa talossa ja sai ruokaa, jota myös toimitettiin hänelle Kiviniemeen, mm. maitoa vietiin.

Kirjavaisen vaimo kävi myös Siitamassa. Hän kävi sekä kotonani Airokkaalla että Unkilassa. Vaimo oli huonokuuloinen. Kun isäntä Fredrik Unkila tuli häntä iltajunalle vastaan, tapahtui pieni onnettomuus. Vaimo käveli tien reunassa Muhojärven kohdalla Unkilaa kohti eikä vastaan tullut hevosmies nähnyt häntä. Kävelijä kaatui, mutta sen pahempaa ei tapahtunut.

Viestinviejä

Jussi Kirjavaisella oli majapaikassaan aikaa kirjoitella ja piirrellä mm. suunnistuskarttoja. Olin syksyllä 1944 aloittanut lukion Tampereen yhteiskoulussa ja kuljin päivittäin junalla Siitamasta Tampereelle ja takaisin. Minulle uskottiin postinvälittäjän tehtävä. Kuljetin koululaukussani kirjojen välissä Kirjavaisen kirjeitä ja vein niitä Hämeenkadun yläpäässä olevaan Tampereen Kirjakauppaan tummalle, hoikalle myyjättärelle, jonka nimeä en muista. Tarkkaan en muista viemieni kirjeiden lukumäärää, mutta paljon niitä kertyi. Useimmiten kirje oli laukussani koulupäivän ajan, sillä koulu alkoi jo kello 8. Jätin kirjeen vastaanottajalleen vasta koulun jälkeen. Myöhemmin sain Kirjavaiselta kirjalahjan.

Helvi muistaa, että Tampereelta kävi kaksi naista meillä Kirjavaista tapaamassa. Lienee ollut tämä kirjeiden vastaanottaja ystävättärensä kanssa.

Helvi keitti heille kahvia, mutta ei saanut nähdä heitä.

Kesän tullessa Kirjavaisen täytyi lähteä Kiviniemestä, kun helsinkiläinen opettajapariskunta palasi kesäpaikkaansa. Heille ei kerrottu mitään talviasukkaasta. Kesän Kirjavainen asui Teiskossa jossakin järven rantaan rakennetussa korsussa. Kertoman mukaan korsuun pääsi ainoastaan järven puolelta, siis veden kautta.

Kauko Unkila tietää, että elokuussa 1945 Valpo yritti "syötillä" saada Kirjavaisen kiinni, mutta epäonnistui. Kirjavainen oli kertonut Unkilalle Vehmaisten ruispellosta, jonka kautta hän pääsi pakenemaan. Syksyllä 1945 Kirjavainen asettui taas Siitamaan. Koulut olivat alkaneet ja Kiviniemi jälleen vapaa. Ajoittain hän majaili entiseen tapaan kotonani Airokkaalla. Takamaan järvillä ongella käydessään Kirjavainen lienee joutunut juttusille Siitaman asemamiehen Aarne Haaviston kanssa, joka oli innokas kalamies.

Haaviston pojat Jarmo ja Rauno muistavat, että heidän saunassaan oli muutaman kerran yöpynyt outo mies, josta äiti ja isä olivat jutelleet keskenään salaperäisesti. Kun yövieras oli kerran unohtanut lippalakkinsa Haaviston saunaan, äiti oli kertonut Raunolle, että vieras oli ollut Jussi Kirjavainen. Kylällä oli joskus käyty kyselemässä, oliko Siitamassa nähty outoa miestä. Haaviston pojat olivat jonakin syysiltana enojensa kanssa taskulampulla tutkineet läheisellä pellolla liikkunutta kulkijaa, josta ei saatu tarkempaa selkoa.

Kesällä 1945 Siitaman maastossa järjestettiin suunnistuskilpailut ja osa suunnistajista saunoi Airokkaalla. Helvi kertoo kuunnelleensa, kun pojat juttelivat keskenään: "Kyllä oli hyvissä paikoissa rastit, ihan kuin Kirjavaisen Jussin laittamia." Eivät tienneet suunnistajat, että ne todellakin olivat Jussin karttoihin merkitsemiä, kertoo Helvi itsekseen hymyilleensä. Olin kaiketi kuljettanut karttakirjeitä kilpailuja varten Tampereelle.

Kyntöaikaan syksyllä 1945 Unkilan pellolle teki pakkolaskun suomalainen pommikone, vaikka olikin alkuperältään venäläinen ja Lapin sodassa käynyt. Kirjavainen oli juuri menossa Kiviniemeen ja ehti ensimmäisenä auttamaan. Lentäjät, joita oli kaksi, selvisivät vähäisillä vammoilla. UnkiIan kyntömies hevosineen oli vaarassa jäädä koneen alle. Kun väkeä alkoi kertyä onnettomuuspaikalle, Kirjavaisen oli pakko häipyä.

Lähtö Ruotsiin

Myöhään syksyllä 1945 oli järjestetty organisaatio Kirjavaisen siirtämiseksi Ruotsiin Pohjanlahden yli. Vuoden vaihteen tienoilla Kirjavainen lähti polkupyörällä Airokkaalta Unkilaan eikä enää palannut. Kauko Unkila oli järjestänyt seuraavan kuljetuksen. Joskus myöhemmin Unkilaan tuli postikortti, jossa oli teksti: "Vene odottaa, laineet kutsuvat, jos päivä huomenna nousee, lähden vesille." Pako Ruotsiin onnistui. Kirjavainen kirjoitti sieltä isälleni kirjeen, jossa kertoi työskentelevänsä rautatehtaassa.

Palattuaan Suomeen 1950-luvun alkupuolella Jussi Kirjavainen kävi tervehtimässä siitamalaisia ystäviään.

 

--------------------------------------------------------------------------------
Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002, 2014

 

Kertomukset