Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa

Tietopankki

Eri ryhmien veteraanien kertomuksia

- Miinoitustehtävä öisellä merellä

Mannerheim-ristin ritari Olavi Arho

 

Suomalainen miinanlaskija on lähtövalmiina laiturin kupeessa. Aluksen kannella näkyi vaarallisina jonoina useampia kymmeniä miinoja, joiden kimpussa hääräili sarvipäiden kosketusherkkiä elimiä ihmeen notkeasti väisteleviä miehiä. Tarkemmin katsellessa havaitsi huolellisen sarjatyön olevan käynnissä.

Miinalta toiselle siirtyi sotilasmestari, sähkömittauskojeen perässä tuli matruusi joka ”anselminpihtien” avulla kiinnitteli johtimia, seuraava kiristi ruuvia sieltä, mutteria täältä ja viimeisenä metrimitta kädessä puikkelehti syvyyden säätäjä. Näin siirtyi kuntoonlaittoryhmä miinalta toiselle muutamin paikoin jo valoakin apunaan, mutta vain hyvin lyhyen ajan vilahti kirkas kartio mustana kiiltävän pallon pinnalla.

Käskynjako saksalaisten komentoaluksella

Laituria mittailleen vartiomiehen tasaisen kierroksen keskeytti solakka saksalainen aseveli. Tämä lasketti omaa kieltään, jonka joukosta erotti sanan ”Kommandant”. Ymmärryksen ilonvälke syttyi vartiomiehen silmissä ja tarttuen aseveikkoaan kyynärpäästä ohjasi hänet upseerimessin ulko-ovelle ilmoittaen lyhyesti: ”Kommandant tuolla.”

Päällikön oveen napsahti sarja teräviä keskisormen iskuja, ovi aukeni, ja moitteettomaan asentoon pysähtyen ilmoitti saksalainen matruusi laivueenpäällikön odottavan puhutteluun. Tähän valmistautunut kapteeniluutnantti siirsi työpöydältään muistion taskuunsa lähtien seuraamaan lähettiä. Aivan lähellä olikin päällikkölaiva, tosin paljon suomalaista virkaveljeään suurempi, mutta niinpä oli varustajakin mahtavampi. Terävät komennot kajahtivat, kantapäitä lyötiin yhteen ja kauniin vihellyksen saattamana nousi suomalainen päällikkö laivaan. Tervehdys lipulle, kädenlyönti vahtiupseerille ja sen jälkeen laivan sokkeloita pitkin yläkannelle. Siellä pysähdys valkoisena hohtavaan eteiseen, josta lähetti sujahti Kommandant-kilvellä varustetun oven taakse. Se aukeni silmänräpäyksen kuluttua, ja suomalainen kapteeniluutnantti ilmoittautui jo aikaisemmin valmistamansa kaavan mukaan, jossa suomalainen sanamuoto Solmu Nyströmin kieliopista oli saanut vastineensa. Laivueen päällikön hytissä olivat koolla kaikkien seuraavan yön sotatoimiin osallistuvien yksiköiden päälliköt. Isäntä sekoitti pieniin laseihin virkistävän juoman, kohotti omansa ja lausui kaikki tervetulleiksi. Tämän jälkeen siirtyi upseeristo merenkulkuhyttiin kerrosta ylemmäksi ja niin alkoi käskynjako.

Seuraavan yön sotatoimia koskeva merikortti oli valmiina pöydällä. Laivueen päällikkö selosti tarkasti toiminta-alueeseen vaikuttavien vihollisvoimien tukikohdat ja tiedustelun selvittämän viimeaikaisen toiminnan, sen jälkeen omien voimien lukumäärän ja kokoonpanon tehtävän suorituksen aikana. Sitten seurasi yksityiskohtainen selostus laskupaikasta, miinojen välimatkasta, alusten vauhdista ja muodostelmasta sekä saaristossa että merellä. Mikään kohta ei jäänyt epäselväksi, ja kun suomalainen päällikkö vielä oli piirroksin toistanut käskyn, oli kaikki valmista matkalle lähtöä varten.

Siirryttiin taas laivueen päällikön hyttiin, kohotettiin lasit ja päälliköt toivottivat toisilleen onnekasta matkaa. Palaten äskeisiä sokkelokäytäviä takaisin ja pillin säestäessä kantapäiden yhteen naksahdusta astui päällikkö maihin sekä takaisin omalle alukselleen.

Hytissä hän otti esille tarvittavan merikortin ja merkitsi siihen miinakentän paikan. Se ei tullut etäältä edellisinä öinä lasketuista kentistä. Muutaman asteen virhe kompassissa tai ruorimiehen epätarkkuus veisivät aluksen vesille, jolla olisi mahdollisuus ilmaiseen lentomatkaan. Suoritettuaan tarpeelliset valmistelut merikortilla, laskettuaan minkälaisin väliajoin miinat oli työnnettävä mereen ja kerrattuaan kulkumuodostelmista saamansa käskyt kutsui päällikkö upseerinsa käskynjakoon. Seurasi lyhyt toisinto laivueen päällikön käskystä ja sen jälkeen laivan sisäistä valmiutta koskevat määräykset sekä yhteyttä osaaottaviin aluksiin sisältävät käskyt. Näin oli kaikki valmiina puolen tunnin kuluttua alkavaa matkaa varten.

Miinanlaskijoiden muodostelma

Hämärä ilta oli jo tummentunut yöksi, kun laiturista irrottautuneet alukset asettuivat muodostelmaan. Loistojen valo näkyi vielä hivenen verran tavallista himmeämpänä ja niiden perustana olevat kalliopaadet kuvastuivat epäselvinä möhkäleinä tyynen veden pintaan. Myöhästyneet kalamiehet soutelivat veneitään ja käänsivät ne äkkiä vastalaineeseen, kun sota-alusten muodostelma kulki ohi. Ensimmäisenä kulki saksalainen miiinanlaskija, jossa liehui päällikköviiri. Sitä seurasi muutaman sadan metrin päässä toinen yhtä iso ja viimeisenä samalla etäisyydellä siniristilippuinen miinalaiva, joka helposti näytti seuraavan toisten vanavedessä. Jonon perässä tuli kuusi saksalaista pienempää alusta. Muodostelma oli kuin pitkä nivelin varustettu meripeto, joka kapeni päästään ja jonka pyrstö kuohutti vihaisena vettä.

Kaikki näytti ulkoapäin säännölliseltä ja rauhalliselta, mutta jokaisessa yksikössä oli vilkasta toimintaa. Suomalaisessa miinanlaskijassa jatkui miinojen viimeistely. Vielä kerran varmistautui miinamestari hoidokkiensa kunnosta. Kokenut erikoistuntija ei jättänyt mitään sattuman varaan. Tykkien putket puhdistettiin vielä kerran, ja ensi tarvetta varten varattiin riittävä määrä ammuksia. Konehuoneesta ilmoitti tasainen surina kaiken toimivan moitteettomasti. Kuumeisin touhu oli kuitenkin komentosillalla. Käsketty etäisyys oli tarkoin säilytettävä. Vähän väliä soi konehuoneessa kello, ja siellä joko lisättiin tai vähennettiin potkureitten kierroslukua. Saksalaisten asettamat viestimiehet kokeilivat yhteyttä. Kaikuluotain tikitti säännöllisesti, ja sen antamia arvoja välitti eräs viestimies jatkuvasti edessä kulkevalle alukselle.

Lähestyttiin saariston ulkoreunaa. Etummaisena kulkevan aluksen perästä tupsahti paksu sumuvero. Toisesta samoin. ”Kokeilevat sumutuslaitteitaan”, tuumi päällikkö kiikaroidessaan jonon etupäätä.

”Herra kapteeniluutnantti, sulkutila tarkastettu”, ilmoitti I-upseeri. Venttiilien rautalaipat ja vesitiiviit osastot on suljettu ja täydellinen pimennys on suoritettu. Ainoa valo mikä silloin tällöin aluksesta näkyy, on himmennetty vilkku, joka tarkoin suunnattuna väläyttää merkkejään.

”Valmiina laskuun!”

Saaristo jää taakse. Vain sen uloimmalla luodolla oleva majakka ilmoittaa oman maan läheisyyden. Muodostelma vaihtuu. Viimeisenä seuranneet alukset asettuvat suomalaisen aluksen eteen. Tämän poikkiviivassa oikealla meripeninkulman välimatkalla ajaa johtava laiva. Sitä seuraa toinen saksalainen alus. Suomalaisen laivan komentosillalla on vilkas toiminta. Tasaisin väliajoin kuuluu saksalainen ilmoitus: ”Syvyys 70 m. Syvyys 70,5 m. jne.” Laivalle tulee viesti: ”Vauhtia lisätään, vauhti 15 solmua, nyt.” Kohina keulassa kasvaa. Takana majakka vaipuu yhä alemmas. Sitä suunnitaan ja paikka merkitään kortille. ”Valmiina muuttamaan suuntaa.” ”Suunta 180 astetta, nyt.” Suunnanmuutos merkitään kortille. Laskupaikalle on vielä 20 minuutin matka. Oikealla olevat alukset ovat jo alkaneet miinanlaskun. Ensin jälkimmäinen, sitten se on siirtynyt johtaja-aluksesta oikealle, ja tämä on alkanut laskun. Takana olevaa majakkaa ei enää näy. Viimeinen suuntima on merkitty kortille. ”5 min. miinanlaskuun.” Hälytyskello soi, miehistö asettuu paikoilleen, ulommista miinoista poistetaan varmistukset. ”Valmiina laskuun!” Komentosillalta kuuluu karkea vihellys ja laskun johtaja komentaa ”Miina yksi.” Hän seuraa tarkkana sekuntikellon viisaria, ja niin pulahtaa pallo toisensa jälkeen mereen. Lasku tulee kestämään yli puoli tuntia. Aika tuntuu matelevan. Suoraan edessä leimahtaa valoraketti, toinen oikealla. Kauempana halkaisevat nyt jo pikimustan yön valonheittimien kiilat. Vasemmalla nousee ilmaan valoammus, joka hitaasti alkaa laskeutua. Siellä on omia valmistusaluksiamme, joilla ei ole valoammuksia, siis vihollisaluksia! Tulkoon vain vanhojen kenttiemme yli. Sielläpä kohtaavat toverinsa. Samanaikaisesti nousee ilmaan jo omien varmistusalustemme ampuma valorakettikin.

”Tehtävä suoritettu”

Koneiden surinan läpi kuuluu peräkannelta kumea jyrinä miinajonojen vyöryessä kiskoillaan. Poistetut varmistinpuikot muodostavat kannelle heitettyinä pieniä kekoja. Laskun jälkeen on oltava yhtä monta puikkoa kuin oli miinoja. Viesti johtoalukselta: ”Ilmoittakaa milloin lasku on loppu.” Päällikkö tiedustelee kannella olevien miinojen lukua. Lyhyt laskutoimitus ja ilmoitus laivueen päällikölle. Lasti on käynyt niin vähäksi, että koneiden kierroslukua vähennetään.

Etelässä näkyy maarintamalla ampuvien tykkien suuliekkejä. Taivaalla näkyy lukemattomien eri kirkkaiden tähtien lisäksi kaikenvärisiä valoraketteja. Jännittyneestä kiikaroinnista rasittunut tähystäjä näkee jo välillä lentokoneita. Vain tosiasiat huomioonottava tykki-aliupseeri ei kuitenkaan luota miehen havaintoihin. Meressä ajelehtii jokin musta esine. Se havaitaan ajomiinaksi. Perästä ilmoitetaan: ”Viimeistä edellinen miina kannella”, ja tuskin on sana toistettu, kun sen kumoaa viesti: ”Lasku loppunut.” Tämä viestitetään edelleen edessä kulkevalle ryhmälle ja laivueen päällikölle. Ruorimies saa käskyn suunnan muutoksesta.

Etelässä alkaa kohota kiinteät muodot saavia ääriviivoja. Nyt kuuluu jo kirkkaita suuliekkejä seuraavia kumeita jyrähdyksiä. Maissa on venäläisellä kuumat oltavat, eikä sen parane meritsekään paeta. Äsken lasketut miinat ovat nyt tuhoamiskykyisiä.

Johtaja-alus alkaa yht’äkkiä kiivaan ammunnan. Maalia ei näy, mutta silloin tällöin leimahtaa putken suuliekki ampumasuunnasta. ”Suurin mahdollinen vauhti.” Keulassa kuohuu ja perässä nousevat valtavat vesivuoret. Koko runko tärisee kuin liiallisesta voimanponnistuksesta.

Yöpimeän vaihtuessa sarastukseksi alkaa taivaanrannasta nousta tutun majakan välähdys. Meripenikulma katkeaa toisensa jälkeen, ja kohta on saavuttu saaristoon. Nousevan auringon purppuroidessa saarten puunlatvoja laskee laiva ankkurinsa tyynen lahden poukamaan.

Laivasta erkanee nelisoutuinen valasvene, jossa päällikköä soudetaan läheiselle saarelle. Sieltä hän puhelimitse ilmoittaa esikuntaan lyhyesti: ”Tehtävä suoritettu suunnitelmien mukaisesti. Laivalla kaikki hyvin.” Kun vene on palannut laivalle, hiljenee kannen hyörinä. Mies toisensa jälkeen katoaa aluksen uumeniin, ja vain vahtineljännes huolehtii toisten turvallisesta levosta.

Komentajakapteeni J.O. Arho

Laivastolehti 7-8/44

Miinoitusmatka saksalaisten kanssa

 

Komentajakapteeni, myöhemmin komentaja Olavi Arho miinoitti miinalaiva Louhen päällikkönä Itämeren vesiä uskaliaissa oloissa jo talvisodan aikana. Seuraavan sodan kahden ensimmäisen vuoden aikana Arho sekä miinoitti että raivasi miinoja joutuen välittömän vihollishyökkäyksen kohteeksi kymmenkunta kertaa sekä osallistuen Somerin taisteluun kesällä 1942. Kun hänelle seuraavan vuoden maaliskuussa ojennettiin Mannerheim-risti, perusteluissa arvioitiin, että ”Arhon komennossa olevien miinalaivojen viholliselle tuottamat tappiot ovat suuremmat kuin minkään muun laivastomme laivueen tai laivasto-osaston aiheuttamat”. Kesän 1944 taisteluissa Viipurinlahdella Arholla oli huomattava osuus laivasto-osaston komentajana.

Arho ei ole ajoittanut Laivastolehdessä kesällä 1944 julkaisemansa kirjoituksen tapahtumia, mutta ne ovat määriteltävissä vuodelle 1941. Silloin suomalaiset ja saksalaiset pyrkivät miinoilla häiritsemään venäläisten voimien evakuointia meritse Leningradiin sekä kaupungin mahdollisesti kukistuessa estämään niiden pakeneminen puolueettomaan Ruotsiin. Seuraavina kesinä miinoittajien päätehtävänä oli sulkea Suomenlahti, jotta neuvostoliittolaiset alukset eivät olisi päässeet Itämerelle vaikeuttamaan meriliikennettä. Kesinä 1943 ja 1944 sulku oli täydellinen, sillä Suomenlahden poikki vedettiin aukoton sukellusveneverkko.

Koska suomalaisten ja saksalaisten ohella miinoja laskivat myös venäläiset, seurauksena oli, että Itämeri oli toisen maailmansodan suhteellisesti tiheimmin miinoitettu merialue

 --------------------------------------------------------------------------------

Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002, 2014

Kertomukset